Kuntotesti @ Paavo Nurmi Keskus

17 lokakuuta

Kävin näin treeni kauden alkuun kuntotestissä, jotta saadaan selville mun sykerajat. Treenaaminen on helpompaa kun tietää millä alueella kulloinkin touhutaan. Ei tuu sitten ylilyöntejä (ehkä)

Otin testiajankohdaksi tahallaan aamu ajan, koska mulla on virtaa aamuisin ihan eri tavalla kuin työpäivän jälkeen. Varsinkin nyt kun duunissa on vielä sika kiire.
testi aloitetettiin 0830 vaatteiden vaihdolla ja yleisen terveyskaavakkeen täytöllä.
Vastaanotto oli muuteniin mukava ja iloinen. Sitten siirryttiin mittaamaan paino, pituus, verenpaine, leposyke ja kehonkoostomus. Saadut tiedot oli jo tiedossa. Pituutta, liian vähän. Painoa liian paljon. kehonkoostumus, liikaa rasvaa. 😉 Kuten Jukalle sanoin olen work in progress… Pitäiskö tosta teettää paita??? takaisin asiaan. Mutta verenpaine oli hyvä ja leposyke oikein hyvä! (46) Mulla on kuulemma iso sydän. Johtuu kuulemma siitä. Thumbs up for that! Ainakin öljypumppu jaksaa painaa tavaraa putkiin.
Sitten sovittelemaan kenkiä pyörään. Pyöriä on kahden laisia. Toiseen saa joko lenkkitossun tai SPD klossilla olevan kengän ja toisessa on SPD-SL poljin. loisto sillä sain ajaa omilla TRI kengillä. Helpottaa huomattavasti kun saa survoa tutuilla monoilla. Rintaan, kylkee ja selkään kiinnitettiin 10 anturiläpyskää joilla mitattiin syndänkäyrää, sykettä ja kaikkea muuta. Testin voi myös tehdä ns. maskipäässä jolloin saa myös hengityskaasuanalyysin, mutta päätin tehdä testin ilman sitä.
Tavoitteena oli saada selville sykealueet ja kynnykset.

Lähtöteho oli 70 wattia ja aina 2 minuutin välein tehoa nostettiin 30 wattia. Samlla otettiin keskisormesta verinäyte jolla mitattiin laktaati arvot. Pyöritys nopeus tulee säilyttää samana niin kauan kuin jaksaa. Alku meni hyvin, siinä juteltiin testaajan kanssa niitä näitä ja poljettiin pyörää. Ei menny kauaa kum Jukka sanoi että jospa lopetetaan turinat ja keskitytään polkemiseen kun tehoa alkaa jo olemaan ja sykkeetkin on koholla. Yllättävän hyvin Garmin näytti samoja lukuja kuin ekg. Hieman se laahasi perässä mutta samoissa lukemissa mentiin.
22 minuuuttia myöhemmin testi loppui kun pojasta loppu paukku. Jos olisin oikein runtannut putkelta niin ehkä muutaman Watin olis saanut puristettua lisää. Loppu tulos 340 wattia maximi sykkeellä 190 bpm. Mielestäni ihan kelpo tulos? Harmittaa näin jälkikäteen kun en vuosi sitten mennyt heti tuohon, niin olisi kiva vertailu kohta mihin kunto on harrastuksen aloittamisesta noussut.
Testin jälkeen ajettiin viellä jäähdyttelyksi 9 min 70 watin tehoilla ja edelleen otettiin 2 min välein

verikoe sormesta. Keskisormi on nyt hellänä ja täynnä reikiä, mutta kivaa oli 🙂

Pyörän jälkeen tehtiin hyppykoe jossa testataan jalkavoimaa. paikaltaan piti hypätä niin korkealle kuin pystyy.
Sitten tehtiin vatsalihas koe. Toistomäärät merkkavat. Eli kuinka montaa saa 30 sek. ja 1 min ajassa
Itselläni luvut oli 22 ja 43
Selkälihaskoe sama eli kuinkamonta toistoa saa 30 sek ajassa. Itsellä 26 toistoa.
Sitten suihkuun jonka jälkeen käytiin läpi testin tulokset.
Jukka oli vankalla ammattitaidolla määritellyt tulosten perusteella minulle Aerobisen ja Anaerobisen kynnyssykkeet sekä ohjearvot sykealueiksi. Koutsin kanssa käydään tulokset sitten läpi ja aletaan paiskimaan hommia oikein kunnolla! Älyttömän mielenkiintoista luettavaa nuo laput. Tulee oikeasti sellainen olo että olen urheilija, kun käyn kaikissa hienoissa testeissä ja kaikkee…huh
Kaiken kaikkiaan hyvä loppu arvosana. Kuntoluokka omassa ikäryhmässä asteikolla 1-7 oli Hyvin hyvä 6
Taas tuli uutta intoa treenaamiseen kun tietää millä alueella mitäkin kuuluu tehdä, jottaa saa haluttuja tuloksia.  Suosittelen tätä erittäin lämpimästi kaikille. Varsinkin jos olet aloittamassa lajia. Maksaahan testi jokun verran mutta rahoille saa todellakin vastinetta.
Kiitos PNK:n väki ja Jukka Kapanen. Oli hieno kokemus ja tulen takuulla keväällä uudestaan!
Lisätietoa ja varaukset saa suorittaa tuolta
www.pnk.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s