Hiphei ja taralla lalla laa. long time no see. Kimmo 5.0 alkaa valmistumaan. Reisi paisuu, tossuu liikkuu, ja lättäreissä koko suurenee. Se on kuulkaas hieno tunne kun ollaan taas kevään puolella pikku hiljaa. Talvella on harjoiteltu sen verran ahkerasti että voi morjens. En ole vielä tähän päivään mennessä tehnyt näin kovaa treeniä mitä nyt olen syksystä asti tehnyt. Ja kaikesta on palauduttu, koska meno senkun hurjenee. Pikku hiljaa alkaa tuntumaan siltä että mennyt talvi ja varsinkin viime vuosi alkaa kantaa legendaarista hedelmää. Se mihin se johtaa selviää kesän kuluessa. Paikoitellen on sellainen He-Man olo. Mutta ei saa kuitenkaan innostua liikaa, ettei muroista kuulu riks, raks ja poks kun mä kusen niihin. Mutta siis jonkinlainen kunto alkaa pikkuhiljaa löytymään ja suunta on ollut eteenpäin vievää kaikissa lajeissa. Kunnon nousu on toisaalta ihan hyvä ettei näytetä sitten ihan idiootilta, koska meillä on ollut tapana mennä varusteiden kautta ja sieltä löydetty sitä extra motivaatiota. No ei nyt ihan kokonaan, mutta hieman kuitenkin. Tällä kertaa taisi kuitenkin lähteä hieman lapasesta. Mutta toisaalta, mitä sitten. Kivaa tämän pitää olla ja aina pitää näyttää hyvältä. Sain nimittäin tuossa päivänä eräänä Jäbäleissön tyyppisen ihan huikeen idiksen ja uusi Felt IA2 sai ihan uuden kuosin. Ajatus lähti muhimaan kun Giro:n tuotejumala mainitsi eräs päivä että käyttämäni #leijonakuningas on ihan kurko…No mutta niin muuten on. Ja pienen kuvapankin selailun tuloksena löysin täydellisen karjuvan leijonan kuvan. Siitä printterit laulamaan ja avot. Turkoosin sävyt ja ruudukko tulee jo syksystä asti suunnitteilla olleesta kisa-asusta jonka Bioracer teki minulle mittatilaustyönä. Heiltä saa siis kuka vaan tilata Individual asun joka mitoitetaan juuri sinulle ja siihen saa painattaa ihan mitä vaan. Jos on ongelmia löytää oikean kokoista asua, esim pitäisi olla M alaosa ja L yläosa tai muuta vastaavaa, niin tuon avulla se onnistuu. Yhteyttä vaan info@bioracer.fi niin pohjoisen pojat hoitaa homman himaan.
Kunto on siis nousussa, mutta millaisessa? Se selviää Huhtikuun 22 päivä kun pääsee vihdoin viivalle. Triathlon Orihuela 2018 on kauden avaaja kisa. Sama puolimatkan kisa jossa olin viime vuonna. Reissun piti olla vain pikainen poikien kisamatka. Torstaina mestoille, sunnuntaina kisa ja tiistaina aamulla kotiin. Mutta pieni harmillinen takaisku pakottaa lähtemään matkaan jo maanantaina. Voi kyynel. Tämähän haiskahtaa siltä että siinä ehtii tekemään muutaman ihan hyvän napakan valmistavan treeninkin lämmössä ennen starttia. Mielenkiintoista on verrata nykyistä kuntoa viime vuoden tulokseen. Olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen jos saan tehtyä tasaisen suorituksen ilman mitään zippaamista. Treeni ja kunnon nostatus kisa tämä on joten mitään hurjia aika tai muita tavotteita ei oteta. Sinne mennään pitämään hauskaa ja testaamaan uusi varusteita tositoimissa.
Ensimmäinen oikea koitos on kesäkuun alussa Challenge sarjan puolimatkan mestaruuskisat The Championships Slovakian Samorinissa. Venue on kuulemma huikea ja odotan innolla sinne pääsyä. Varsinkin pyöräreitti on täysin flätti, joten odotan innolla että saan päästää helvetin valloileen jaloista. Seuraavaksi suuntaamme Joroisten maisemiin selkeä tavoite mielessä. Syyskuussa on sitten kauden huipentuma. Challenge Almere-Amsterdam. Yritetään taistella vastatuulta vastaan niin että kello pysähtyy alle 10h aikaan. Kaikki 9:llä alkavat käy. Voi olla että ennen Joroista Kiskon perusmatka, riippuen kuinka Samorinista palautuu ja ehkä elokuussa pyöräilyn kuntotapahtuma Turussa.
Onhan siinä sitä taas. Mutta ihan selkeä plääni, ja luottavaisin mielin kohti päätavoitetta.
Espanjan reissusta palauduttuamme on etelässä jo maantiepyörä kausi alkanut. Mikäs sen mukavampaa. Alkaa rasva palamaan kun pääsee painamaan pitkää lenkkiä.
Espanjan auringosta sitten seuraavaa..
Railakasta pääsiäistä senkin sekopäät.
// Kime
Kaikki aikataulussa ja kaikki laukutkin saapui. Vuokrasimme Rentalcars.com palvelun kautta 9 hengen Renault henkilöstö kuljetusvaunun. Pieni pelko miten 4 pyörälaukkua, 6 matkalaukkua ja 6 henkilöä tuollaiseen mahtuu, mutta ei mitään ongelmaa.
Samoin vaihto pussit olisi helppo löytyy ekasta rivistä. Kävimme alueen toimivuuden vielä läpi, ennen kuin suuntasimme kämpille iltapalalle. Sängyssä 22.00. Uni tuli yllättävänkin nopeasti.
Pumppasimme yhteistuumin koko porukan renkaat, jonka jälkeen teimme yksilölliset säätö toimenpiteet varusteille. Sääennuste lupasi hyvää 29 ja puolipilvistä. Silti laitoin juoksupussiin yön pakastimessa olleen urheilupullon. Senkun vaihdossa kaataa päälleen niin se todella viilentää, ja maratoonille lähtö on paljon mukavampaa. Ja samaisesta pussukasta saisin vielä noin 6h urheilun jälkeen päivän ainoan ”oikean” ruuan. Banaanin, jes! Veden lämpötila oli arvoitus vielä aamuun saakka, joten joutusimme raahaamaan kaikkea uinti kamaa mukana varmuuden vuoksi. Viiden aikaan tuli kuulutus että vesi oli 25,6 asteista ja joten märkäpuku olis kielletty. Valkoinen pussukka säilytykseen ja viimeinen vessa. Swimskin päälle ja lähtökarsinaan jonottamaan. Otin paikkani 60 min kyltin kohdalta. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ihan hyvin hivuttaa itseäni edemmäs, kun sitä oli tehnyt todella moni muu minua huonompi uimari. Kummallista, mutta tällä kertaa ei kuulunut torvea tai muuta vastaavaa lähdön merkiksi vaan yhtäkkiä jonoa alkoi liikkumaan, tosin kaijuttimista pauhaava AC/DC enteili jotain. Edessäni olikin yllättävän paljon ihmisiä, huomasin tämän vasta kun jono alkoi liikkua. Olin muutaman kymmenen metrin päässä lähtölaiturista kun porukkaa hyppi jo veteen. Toki 3 henkeä joka 4:s sekuntti hieman hidastaa, mutta silti. Joutuu siis ohittelemaan. Jono liikkui sen verran hitaasti että ehdin hyvin moikkailla vaimolle joka tapojensa mukaan oli kamera tanassa roikkumassa aidalla.
Swimskin pois, pussukka telineestä ja vaihtotelttaan. Vaihto sujui näppärästi ja rivakasti, vaikka jouduin laittamaan kompressiot. X-bionic säärystimet venyvät sen verran hyvin että ne saa ongelmitta jalkaan myös märkänä. Kaikki muu oli ajateltu ennen starttia jo hyvin loogisesti. Suolat tuonne, patukat tuonne, lasit ja kypärä, niks naks, uima kamat pussiin ja ulos mentäessä vapaaehtoisille. Pyörä telineestä ja Vamos!
Huollosta uutta juomapulloa ja viilennykseksi vettä. Energia suunnitelmaa noudattaen mentiin, mutta extrana otin varmuudeksi yhden suola tabletin joka tunti. Se helpotti tuota jo uinnissa vaivannutta pohjetta. Hetken päästä se pienikin kireys oli hävinnyt. Vekkelin Mikko ajoi ohitseni 50 km kohdalla. Tungin peesiin. Päätin koittaa vetää myös hieman ettei täällä ihan ilmaiseksi kuitenkaan tulla. Ajoin rinnalle ja sanoin että voin vetää välillä. Katse oli hieman kummastunut kun viereltä kuului Suomea. Vastaus oli että joo. Jonkun ajan kuluttua Mikko ajoi ohitseni veto vuoroa vaihtaakseen mies kommentoi ohitustilanteessa seuraavasti. Mulla oli aivan totaali paska uinti. Ehdin vastaamaan vain että joo, ihan sama. Ilmeisesti oli hieman kiinni otettavaa, koska Mikko laittoi napsun lisää joten mulla nousi watit sen verran korkealle, että päätin jättäytyä. Pieni virtsaamisen tarve alkoi kehittyä. Eipä tässä nyt ole aikaa paljoa pysähdellä, joten ajaessa olisi homma hoidettava. Ensimmäinen kierros läheni loppua. Reitillä ei oikeastaan ollut alamäkiä. Loivaa nopeaa pätkää oli muutama jossa vauhdit nousi 50 km/h luokkaan. Se jos mikä oli aivan mahtavaa. Mies kallo pyörällään kiitää maissipeltojen halki katuhaukan lailla. 
Mutta tämä ei auttanut tuohon tyhjennys tarpeeseen millään tavalla. Polkiessa kun en saa suoritettua ko. toimen pidettä. Ensimmäinen kierros done. Tsekkasin aikaa varmistaakseni missä mennään. 2:25. Toinen samanlainen niin johan paukkuu! Mutta, mutta. Aurinko alkoi näyttäytymään pilvien takaa ja jostain oli ilmaantunut pienoinen vastatuuli. Nopeudet laskivat heti muutamalla kilsalla ensimmäiseen verrattuna. Nyt oli taas wattimittarista enemmän hyötyä kuin koskaan. Sillä todella moni todennäköisesti ajoi jalkansa tohjoksi tällä toisella kierroksella, tavoitellen samoja vauhteja kuin ensimmäisellä. Ajoin 40-50 km yksin. Ei ketään missään. Luulin paikoitellen jo eksyneeni. Piti todella tsempata ja tarkkailla watteja ettei ne vaan pääse laskemaan. Tarve tyhjennykselle suureni. Vatsa alkoi jo hieman sattua aeroasennossa. Yksi ainoa kohta reitillä antoi tähän mahdollisuuden, Pitkähkö loiva pätkä. Ja siinä se tuli sitten hoidettua. Johan helpotti! Takaa lähestyi 5 hengen ryhmä. 
Vihdoin ja viimein Yevgeny, Ricardo ja Simon + 2 muuta ajoi pienessä nousussa ohitse joten jäin heidän perään roikkumaan. Melkoinen helpotus yksin vastatuuleen puskemisen jälkeen. Pojilla oli melkoisen erikoinen taktiikka. Ylämäet ihan saatanasti, muuten ei mihinkään. Todella outoa. Koko jengi ajoi mun perässä muuten mutta aina kun tuli ylämäki, pojat ajoivat putkelta runtaten ohi. Arvatkaa kuinka loppu päivästä kävi? Pilvet alkoivat väistymään ja lämpötila alkoi nousemaan. Muutama kymppi enää jäljellä. Lenkin lopussa oli muutama metsä pätkä ja lämpötilan noustessa siellä oli todella kosteaa. Pyöräily alkoi jo hieman tympimään. Perse semi ruvella, kun reitti on sen verran tasainen että putkelta ajamista ei oikein muista tehdä. Ja varsinkaan vastatuuleen sitä ei tee mielellään ollenkaan, kun se hidastaa ihan simona. Oikeesti, joko pääsee juoksemaan? Laskeskelin päässä jo pyöräilyn aikaa.. ei järki kulje, kai se nyt alle viiden tunnin menee? tavoite oli 4:59. Viimeinen nousu. Jyrkkä mutta lyhyt. Tästä alkoi todella vauhdikas lasku Vichyyn. Sataamiljoonaa kohti vaihtoa. 
Kengistä ulos, pois pyörältä ja juoksua telineelle. Kellossa 4:55! Tsiisus. Sehän meni paremmin kuin hyvin. Jes! Juostessa vaihtoalueella, jalat tuntuivat hyviltä. Pyörä omalle paikalle, pussi telineestä ja telttaan. Söin bananin kamoja vaihtaessa. tarvittavat energiat mukaan, PRO tipsinä yöllä pakastimessa ollut juomapullo, oli vielä hyvin hyvin viileä. Kaadoin sen päälleni. Henki salpaantui, mutta teki niiiiiin hyvää. Samoin vaihdoin lasit. On paljon fressimpi lähteä uusilla puhtailla laseilla juoksuun.
Rauhoitin tahtia, niin että sain suunnitellun vauhdin tuntumaan hyvältä. Aurinko alkoi paistamaan ihan kunnolla. Kuumuutta en siinä kaikessa tohinassa noteeranut oikein millään tavalla. Eka kierros meni ihan itsekseen ja olin ihan ookoo vauhdissa. Maalialueella huutelin vaimolle taas että saisiko niitä hiton sijotuksia? 
Ei saanu. Jatkoin kierrokselle kaksi. Energia suunnitelman mukaisesti geelikarkki joka toisella kilometrillä ei oikein toiminut. Energiat alkoi loppumaan, otin yhden cofeiini geelin ja hetken kuluttua valot syttyivät uudestaan. Joka pisteeltä muutama siemaisu urkkajuomaa, päähän 2-4 mukia vettä. Näillä mentiin. Special Needs pussukalle olisi ollut käyttöä. Olisi voinut pienen elektrolyytti pullon sinne jemmata. Olisi helpottanut suun kuivumista useista satoja metrejä ennen juomapistettä. Joka juomapisteen yhteydessä oli henkilö ruiskuttamssa puutarhaletkulla vettä kilpailijoiden päälle. Se oli todellinen helpotus tuossa kuumuudessa. Toinen kierros oli yli puolen välin. 
Akillesjänne/pohje alkoi kiristyä. Jouduin ottaamaan muutaman kävely askeleen ja venyttämään pohjetta. Se helpotti. Olisikohan se jokin hetkittäinen? Ei. Kierroksen loppupuolella sama toistui. Muutama pitkä kävelyaskel ja pohje aukeni. Oli kuuma ja hiki. Tuli muutama kylmäväre. Nestehukka? Ei se nyt käy. Kolmas kierros alkaa. Ensimmäisen pisteen jälkeen oli nurmikolla polvillaan oksentamssa mies, numerolapussa nimi Yevgeny. Muistatko vielä hänet? Hän oli se mäkirunttari. Hetkeä myöhemmin näin saman ryhmän kaksi muuta istuvan katukivetyksellä. Toinen itki vuolaasti. Oli hiton kuuma. Pohje kiristyi vähän väliä. Vaihdoin taktiikkaa. Kun pohje antoi juosta, juoksin niin lujaa kuin suinkin uskalsin/pystyin. Sillä tavalla pohje antoi edetä mahdollisimman pitkälle. Jos koitin juosta suunniteltua vauhtia se kipeytyi nopeammin. Sillä mennään. Vitutti kävellä. En tullut tänne kävelemään. Uinti meni jo ihan perseelleen, niin ei tämä nyt käy. Ärsyttävää, kun tälläisille vaivoille ei voi oikein mitään. Sellaista se pitkän matkan kisaaminen on välillä. Aurinkolippakin alkoi ärsyttämään kun se siinä keikku niin iloisesti. Käänsi sen väärin päin.
Mutta hei, ensi kerralla kun kaarran tästä portista maalialueelle niin saan kääntyä kohti maali, uuden kierroksen sijaan. Se on hetki jota on odotettu koko pitkä päivä. Viimeisellä kierroksella tuli vastaan 3 ambulanssia vilkut päällä. Melko raakaa. Nilkutin eteenpäin. Koitin tsempata, pohje kettuili tiheämmin, mutta koitin pysyä liikkeellä. Zombi katseisia kilpailijota käveli siellä täällä. Muutamalta kysyin onko kaikki ok ja peukulla kuitattiin. Jouduin taas kerran hidastamaan kävelyksi. Siinä vieressä käveli englantilainen mies. Kysyin notta mitä? Hänellä krappi molemmissa etu- ja takareisissä. Sitten kävimme seuraavanlaisen keskustelun.
Vaimolle ostin VIP passin. Se sisälsi kaikkea spessu katselu paikkaa, juoma ja ruoka huoltoa kisan aikana, ja mansikkana kakun päällä, hän sai tulla maaliviivalle vastaan ja pujottaa mitallin mun kaulaan. Se oli ikimuistoinen hetki! Hetken hengähdettyäni meni hierojalle. Kaula oli nirhautunut jo uinnissa, ja sen huomasin siinä pyöräilleessä, kun vettä kaadoin päälleni. Kun hieroja levitti öljyä reisiin, meinasi päästä itku. Jalat oli lämmöstä turvonneet sen verran, että asun lahkeen neulokset olivat painaneet takareidet vereslihalle. Tuntui tavallaan hyvältä, kun tunsin jaloissa jotain muutakin kuin särkyä. Juttelimme hierojan kanssa lämmöstä. Sanoin että olipa siellä lämmin jotain päälle 30 astetta? Ei. Siellä on 40 astetta. What? oikeasti? Katsoin kellosta ja Garmin näytti juoksun keskilämpötilaksi 33 ja maximi 37! Tsiisus. Ilmankos oli jano ja hiki. Ruokailuun kävellessä kävelimme Medical teltan ohi. Se oli aivan täynnä. Avasin liikuntahallin oven, niin edessämme eteisen lattialle tipahti samalla nainen polvilleen. Henkilökunta kantoi hänet telttaan. Hain safkaa ja istuin pöytään. Edessä oleva mies tippu tajuttomaksi lattialle. Sen teki hetken päättä eräs toinenkin. Aika heviä!
Hieno kisa kaiken kyllä kaikkiaan. Puitteet ja järjestelyt kunnossa. Englantia ei kauhean moni osannut, joten ohjeiden kyseleminen oli paikoitellen hieman vaikeaa. Mutta kaikesta selviää aina tavalla tai toisella. Kannustus oli suurta. Joka puolella, jopa pyörä reitillä oli kannustavia ihmisiä todella paljon. Juoksureitistä puhumattakaan. Osalla juomapiste vapaaehtoisista olivat pukeutuneet hassusti. Oli hassuja neniä, peruukkeja, ja sitten meillä oli vettä letkulla ruiskuttava pelle. Itse asiassa huikeeta kannustusta pitkin matkaa. Samoin maalialueella oli bileet käynnissä koko päivän. 
Pyörä telineeseen ja vaihtoon täyttä laukkaa. Vaihto oli nopeahko. Tuosta T2 touhusta on tullutkin jo aika rutiinin omainen.
Tunnustelin juoksua, se tuntui helpolta. Vilkaisin kelloa 4:50. Kelpaa, aika lailla suunnittelemani vauhti. Eka kierros oli yllättävän nopea ja helppo, metsässä pysähdyin kuselle. toinen kierros oli ekan toisinto ja sama tahti pysyi helposti. Olin sellaisessa zonessa että mikään ei häirinnyt, mielessä ei pyörinyt mitään, painoin vaan menemään. Seurasin tiiviisti HelTri selkää, kun hänen vauhti oli samaa. Ohitin 
Lähdimme Helsinki-Vantaalta matkaan 14.4 klo 21.50. Perillä Alicanten kentällä 01:15 Varasin meidän 5 hengen ja 4 pyörälaukun seurueelle reilun 13 hengen minibussin. Näin saatiin koko porukka ja tavarat näppärästi 50 min ajomatkan päässä sijaitsevaan kohteeseen. Kämpillä joskus 3 aikoihin. Pientä säätöä ja nukkumaan.
Kotiin päin mentäessä tein viimeisen 5 minuuttisen ana kynnys vedon sekä nuo ihanat minuutin allout vedot ylämäkeen. vajaa 4h pyöräilyn päälle kevyttä juoksua. ja terdellä kylmä Miguel. Ja Ullatuus, olimme ostarilla taas illalla. Löysimme todella hyvän pasta raflan. Parasta pastaa mitä olen koskaan syönyt!
ajoimme pyörä reitin vaihdosta asti aina ns. teknisen pätkän alkuun. Siitä eteenpäin olimme ajaneet jo aikaisempina päivinä. Reitti tuntui alkusi kovin sekavalta mutta ihan looginen se oli sitten loppujen lopuksi. Nousua tulee olemaan ihan tukevasti. Ja mäet alkoi heti vaihdosta. Ihan ajettavia ne kuitenkin oli. Laskut taas nopeita. Teknisellä pätkällä oli hieman piukempaa mäkeä, ja todella huono kuntoinen tie. Se tulisi ottaa rauhassa. Jos jossain voi ajaa ulos niin siellä. Tien epätasaisuus pomputti ihan hyvin, ja laskut oli nopeita pieniä serpenttiini laskuja joissa todella tiukkoja kurveja. ja laskun pohjalla aina 90 mutka. Urheilujen jälkeen suuntasimme kauniin aurinkoisen päivän kunniaksi rannalle. Suoritimme pienen avovesi uinnin tutustuaksemme vesi elementtiin neopreeni päällä.
Itse ajoin mäet kynnysten välissä, mutta muuten leppoisasti pyöritellenn ja seurustellen. Poljimme pidemmän kautta Orihuelaan nutella munkille ja kahville. Huikeen hienoa. Kaikilla oli kivaa ja oli lämmin. Takaisin tulimme myös pienen mutkan kautta. Vein jengin pienelle nousulle. 8,3 km ja keskijyrkkyys 7-8% ja max nousu 14% Itse painelin ylös VK sykkeillä. Arvatkaas paljonko Espanjassa on Strava pätkiä? Paljon. joka lenkiltä löytyy kymmeniä segmenttiä. Tuo nousu on myös yksi segmentti. Ei mitään toivoa kärkisijoista. Tässä nousussa sain sijan 2108…Sen päivän listoilla olin sijalla 35/37.. mäet eivät ole mätisäkkiä varten… Mutta edellisi päivänä VK vetoa ajaessani tuli tarve vessalle. Ajoin eräästä liikenneympyrästä suoraan kylään ja ensimmäisen kahvilan vessaan. Lenkin jälkeen huomasin että tällä pätkällä pääsin sijalle 3. 0,5 km pitkä suoratie. Wuhuu.. keskari 41,8 km/h… Takasin tähän päivään. Kaikki pääsivät nousun ylös. Vuoren päällä on kahvila jossa oli oiva paikka pitää tauko ja täyttää juomapullot. Poljimme leppoisasti porukalla kotiin kelistä nauttien.
Ajoaika 6:14 ja kilsoja kertyi 152km. Ja päälle tietenkin juoksu. Ai että maistui jääkylmä San Miguel taas hyvälle. Alkaa myös rusketusrajat reisissä vahvistumaan. Tietää taas mihin ajohousun resori asetellaan kotona. Safkaksi aivan loistava 9,- Asian wok buffet. En ole missään nähnyt niin isoa buffet pöytää. söin ihan helvetisti kaikkea uppopaistettua ihanaa ja myös kakkuja ja jäätelöä.. Uni tuli ihan itsekseen.
Olin ennakkoon varannut radan tunniksi. Näin saisimme uida rauhassa ihan omalla radalla. Napakan uinnin jälkeen kämpille aamupala nro. 2 ja yleistä touhuilua. Päivällä ohjelmassa oli puolentoista tunnin juoksu jossa seassa hieman kynnyksellä peuhaamista. Sää ennusteet pitivät paikkansa. Oli aikamoinen tuuli. Varsinkin meren rannassa sillä ranta jossa edellispäivänä pötkötimme oli osittain rantaan huuhtoutuvien aaltojen alla. 
Juoksu tuntui helpolta ja vauhtikin oli ihan ok. Meren rantaa myötäillen kulkee kävelytie jota pitkin on kyllä hieno juosta. ”huono” keli haitannut yhtään kun maisemat olivat todellakin kohdallaan.
Kävimme kämpille pyörähtämässä, ja lähdimme palauttamaan rouvan pyörää Torreviejaan. Aikamoinen seikkailu tuli yksinkertaisesta 8 km matkasta. koko matkan oli pyörätie, mutta jos se vaihtaa kadun puolta, kiertää korttelin tai yksinkertaisesti vaan loppu, niin kukaan ei ole viitsinyt laitaa opastetta että mitähän hittoa. Löysimme kuin löysimmekin Bikemania liikkeeseen juuri ennen kuin olivat sulkemassa lounastauon ajaksi. Ystävällisesti heittivät Sarin puoliväliin takaisin autolla. Loisto palvelua! Itse nautin palkkaria terdellä kun Sari saapui. Hienosti siitäkin selvittiin. Muutaman kerran piti kaivaa google maps puhelimesta kun ei ihan tiedetty mistä kuuluisi mennä.
Kysyimme aikaisemmin että onko info vain Espanjaksi, No, English too… ei muuten ollut. Kuuntelimme tunnin Espanjan lätinää. Reitit oli meille selvät, mutta muutamassa kohdassa sana IMPORTANTE paljasti, että ikäänkuin pyöräreitissä olisi jotain huomioitavaa… Infon loputtua saimme kysymyksiimme vastukset Englanniksi ja kaikki oli kunnossa. 
Paitsi se että muulle porukalle ei ollutkaan kuljetusta Orihuelaan T1:stä. Koska pyöräreitti olisi kokonaan suljettu, päätimme että he menisivät taksilla aamulla suoraan juoksureitille Eivätkä tulisaan katsomaan uinnin lähtöä/nousua. Kävelimme kämpille. Kasasin energiat valmiiksi, sekoitin juomapullot valmiiksi, samoin kun ekaa kertaa käytössä olevan geelipullon. Sitten nukkumaan, sillä kello soi 04:30 ja taksi tulisi hakemaan 06:00
Renkaiden täyttö, wattimittarin kalibrointi, pullot paikoilleen ja kengät pyörään kiinni. Vaihdosta oli bussikuljetus 2 km sijaitsemaan uniin lähtöön. Odottaessamme bussia paikalle saapui massiivinen poliisi letka valvomaan pyöräilyn sujumista. Huikea näky. 
Uinnin lähtö oli Gabo Roig nimiseltä rannalta. Sinne oli rakennettu sulkunauhoin ihan simppelit lähtökarsinat. Massa lähtö oli kuitenkin kyseessä. Tosin lähtöjärjestystä ei kukaan ollu varmaan miettinyt kovinkaan tarkkaan. PRO naisten, PRO miehet, Ikäryhmän naiset, nuoret/vanhat miehet ja viimeisenä 34-49 miehet.. Olimme rannalla hieman ennen kasia, ja startti olisi 8.00 Äkkiä alas rantaan ja veteen hetkeksi. Edellispäivien tuulista ja aalloista ei ollut mitään tietoa. Todella tyyni aamu. Ihmettelin kun kahdeksan jälkeenkin vedessä uiskenteli vielä ihmisiä. Kaikki odottivat. Noh, Startti tapahtui.. 08:45!! Jorge alkoi laittamaan poijuja paikoilleen 8 aikaan. Ei se täällä ole sitten ihan niin justiinsa. Seisoskelin vedessä, juuri siinä lähtö alueen jatkeena. Siitä näki hienosti PRO startit. Tässä mokasin, seurailin startteja innoissani ja kun huomasin että vihreä lakkiset (M35-49) ryhmä alkoi valumaan karsinaan, en enää päässyt eturiviin, vai jäin hieman taaemmas. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi eturivin lähtöpaikka ollut paikallaan.
Tästä alkoi ns. tekninen pätkä. piukkaa nousua, lyhyitä serpenttiini laskuja, mutta todella paska asfaltti. Tämäkään ei menisi Suomessa läpi. Olin ajanut tämän pätkän viikon aikana lähes joka lenkillä, joten osasin mutkat aika hyvin. Tällä pätkällä oli taas moottoripyörä ajoista hyötyä, pääsin kanttaamalla laskujen mutkat ihan heittämällä ja sain todella hyvin vauhdin nousuihin. Eräässä laskussa oli joku mies ajanut ulos. Mies makasi pyöränsä kanssa siinä pientareella ja poliisi oli avustamassa. Tien reunan jälkeen oli 2-3 m hiekka ja sitten joko metsää, tontin verkkoaita tai tässä tapauksessa betoni muuri. Toivottavasti tästä selvittiin suht ehjin nahoin. Tekninen pätkä on 10 km pitkä. Tässä ei ole aikaa juoda tai syodä kunnolla. Pitää olla koko ajan tarkkana. Tämän jälkeen asfltti muuttuu hyväksi ja tulee taas pidempi nousu. Koko nousun matkalla vasemmalla on appelsiini viljelmiä. Ne on todella hienoja. Mutta hei arvatkaas mitä tulee nousun jälkeen? no lasku. Ja todella pitkä ja äärimmäisen nopea. Alussa hieman jyrkempä ja kaksi serba mutkaa jotka pitää ottaa tarkasti. Sitten saa luukuttaa. polkemalla yli kuuttakymppiä, koko ajan vasenta ohituskaistaa käyttäen. Ei ole mäki kauriista enää mihinkään! Hah! Ylipaino = Ylivoimaa! Laskun loputtua saavuimme Torremendon kylään, josta alkoi järveä läheisyydessä kiertävä lisälenkitys. 5 täyskäännöstä. Torremendon kylässä oli reitin ainoa juomapiste. Otin pelkkää vettä. viilensin itseäni ja join hieman. Kylä nousun jälkeen kumpuileva tie laskee suolajärvelle. Kirkkaan sininen laguuni on uskomaton näky. 
Juoksu oli 3,5 kierrosta. Lenkin alussa juostiin palmupuiston läpi, täällä oli hyvä käydä taas pissalla. Niin teki moni muukin. Takaisin reitille palmujen alta sinkoili kisailijoita kisa-asut puolitangossa joka kierroksella. Juomapisteillä oli tarjolla kaikkea perus tarviketta. Vesi oli pienissä 2,5 dl pulloissa, Otin aina kaksi. Toisen kaadoin päälleni heti kokonaan, toisesta säännöstelin matkan varrella niin että se riittää seuraavalle pisteelle. En tiedä oliko tämä välttämätöntä, mutta tuntui hyvältä idealta. Ei siellä nyt niin kuuma ollut, vai oliko se lämpö vain minun päässäni? 
Juoksureitti oli kyllä hieno. Palmupuistoa, vanhan kaupungin pikku kujia, joen ylitys ja maalialue ole kaupunkin keskuspuistossa. Ja varsinkin maalialueen tuntumassa ihan mielettömästi ihmisiä kannustamassa. Musiikki soi ja kaikki juhlii. Terasseilla olevat ihmiset kannustivat myös raivokkaasti. Sari, Satu ja Juha hivuttivat itseään joka kierroksella lähemmäs maali, joten koskaan ei tiennyt missä kohtaa kuului huutoa. Käytin heitä myös roskiksena joka kierroksella.
Pienoinen pettymys heti alkuunsa. Mielessäni olin ajatellut 4:lla alkavaa aikaa. Mutta jos alle tekee 25 tuntia treeniä niin ei sitä mitään ennätyksiä aleta rikkomaan. ilman leiri väsymystä olisin ollut kyllä aikamoisessa lento kunnossa. Mutta hyvä kisa kuitenkin. Ja sopivasti jäi hampaankoloon…
Hölkkäsin päälle hetken. Pienet päikkärit ja Welcome partyyn syömään. Otin myös yhden oluen.. Lauantai alkoi taas 30 min aamu uinnilla. Tänä aamuna meistä olikin tullut Duo:sta Trio. 
jonka jälkeen aamupala, kisainfo josta seuraamaan Sarin IronGirl juoksu tapahtumaa.
60 min kyltin kohdalle parkkiin. Pissasin. 08:00 verryttely aika on ohi. Kaikki valuivat lähtökarsinoihinsa. Musiikki pauhaa, jotkut tanssii, toiset räplää laseja tai asettelee lakkia, osa tärisee. Minä venyttelin. Pissasin taas. Juuri ennen PRO starttia meni sähköt ja lähtö kaari romahti. Paul Kaye tuli huutelemaan kopista jotain. Eräs herra siinä vieressä huusi että where is my fucking AC/DC? Kaikki repesivät nauramaan.. Muutama minuutti ja sähköt tulivat takaisin. Diskon sijaan ämyreistä alkoikin soimaan Thunders truck ja Paul kuulutti, Sir, here is your AC/DC! Jengi alkoi huutaa suoraa huutoa. Thunder na na na naa na na naaa naaa thunder.. Puin nyrkkiä ilmaan. Erikoisen tästä teki myös se, että AC/DC Razors edge oli eka levy (vinyyli joka mulla on vieläkin) jonka ostin omilla rahoilla. Ostin myös lippiksen. Se oli päheä. Olin ihan fiiliksissä. Pissasin taas. Naisten PRO startti. Enää muutama minuutti.
Menin kananlihalle. Näky oli uskomaton! Olin menossa kohti kotia! Huikeeta. Ei ongelmia rantautumisessa. Oma kello ei mennyt lähdössä päälle ja huomasin tämän ekalla poijulla. Painoin sen siinä uidessa siellä käyntiin. Rantautuessa, kello näytti 55 ja risat. Laskin että juuri alle tunti ehkä. Se olis kova! Juosten vaihtoon. Omat vaihtopussit löytyi helposti koska telineessa sattui olemaan juuri tarra 1330. Kamat vaihtoon. Patukat ja suolat taskuun. Kengät laitoin tällä kertaa jo teltassa jalkaan. Vaihtoalue ja matka tielle oli lyhyt, ja ensimmäisenä ajetaan 3km tekninen osuus kaupungissa jossa hidastetöyssyjä, 90 mutkia ja kapeita kujia, niin en viitsinyt ottaa riskiä että en saa kenkiä jalkaan, tai kiinni siinä melko lyhyellä suoralla ennen kuin käännytään alikulku tunneliin. Tällä teknisellä osuudella ei saanut ajaa aerotangoilta ja peesikielto ei ollut voimassa.
1:00:43 oli vastaus. KIITOS! Tulihan se sieltä, kun hieman potkii. Perse kramppi. Faaaaakkkkk….Kävely ja hieronta taktiikka auttoi taas. Eli siis tälläistä tämä tulee olemaan sitten vai? Mietin että ei se haittaa. Teen tästä silti mun kisan vaikka on hieman ongelmia. Taistelen loppuun saakka. Periks ei anneta! Pystyin juoksemaa noin kilometrin, jonka jälkeen pakaroiden kiristyessä kävelin muutaman kymmenen metriä jolloin ne aukesivat ja juoksin taas. Ihan perseestä! Juomapisteillä, nautin kaikesta pähkinöitä, appelsiinilohkoja, colaa, join vettä, kaadoin vettä eri paikkoihin pullotolkulla. Koitin pitää ajatukset jossain muualla kuin reitissä, matkassa tai mun perseessä. Sitten mieleeni juolahtikin. Sari kysyi perjantaina, että olenko minun reisilihaksilla nimet.. Öööö no en ole koskaan miettinyt. Lupasin palata tähän. Nyt oli aikaa miettiä.. Hetki siinä meni, mutta sitten välähti. Oikea on Darth ja vasen on Vader. Miksi? Koska jalkani yrittävät saada minut luovuttamaan, niin niiden on pakko olla voiman pimeältä puolelta eikö? Taisin samalla saada hyvän tatuointi idean…
Voi pojat ku oli hyvää… Hain pyörän ja kamat vaihtoalueelta ja tiputin hotellille. Rouva jäi nukkumaan. Kaikkialle kesti mennä ihan hiton kauan, kun jalat sattui niin pirusti että kävely oli vaikeaa ja hidasta. Otimme aulabaarissa kaljat Samin kanssa enne kuin menimme maalisuoalle katsomaan kisan viimeistä tuntia. Ja vitsi mitkä bileet siellä oli. Huikee tunnelma. Viimeisen maalintulijan jälkeen lähdimme, ööö no kaljalle tiätty. Kolmannen jälkeen alkoi väsyttää. Lähdettiin hotellille. klo 02:30 nukkumaan. Ei muuten tarvinnut kauheasti yrittää nukkua. Se tuli ns. ihan itsestään. Heräsin 07.00. Melkein kaaduin sängyltä lattialle yrittäessäni suunnata vessaan. Kiitin itseäni, että emme lähteneet kotiin maanantaina vaan jäimme seuraamaan palkintojen jakoa, ja tekemään ostoksia. Ja syömään kosa mulla oli taas kauhea nälkä!
Oli taas hienoa tutustua uusiin harrastajiin ympäri suomea. On tää vaan hieno laji. Nyt lepäillään hetki ja päivitellään sitä ja vähän tota, sekä palkitsen itse itseni hienosta kisasta jollain kivalla hiilikuituisella palkinnolla. Kiitos kaikille kannustajille! Ne Suomenliput oli hieno näky pitkin päivää. Teillä oli vähintään yhtä rankka päivä kuin meillä kisaajilla. Ja erityis special pusi pusi kiitos vaimolle jaksamisesta, valokuvista, kannustuksesta ja väliaikojen kuiskailusta 😉 Tietääkö joku onko olemassa huutokursseja? Mukavaa syksyä kaikille ja nähdään kesän karkeloissa.
