Finntriathlon Vierumäki

Bono estente!

Päivä alkoi hyvin ja päättyikin hyvin, mutta siinä välissä oli ongelmia ja täyttä paskaa.
Saavuimme Vierumäelle 10.00 hyvissä ajoin, tuntia ennen kisainfon alkua. Ilmoittautusin kisaan ja jonossa törmäsin Jaanabaan ja Juhabaan. Aina on mukava nähdä tuttuja. Ja tämän harastuksen kautta uusia tuttavuuksia onkin tullut kasapäin. Se on aina mukava vaihtaa kuulumisia vaikka somesta
stalkataan toinen toisiaan että mitä touhutaan, mutta silti livenä on parempi kuin levyltä.

Kisainfon jälkeen pyörää telineeseen ja kama vaihtolaatikkoon. Ehdittiin tsekata uinti paikka. Todella idyylinen pieni kirkasvetinen järvi. Uinti tapahtuisi ihan rantoja nuolemalla, jotta 1 kierroksen mitaksi tulee 750m. Siirtymä T1:lle olikin sitten mallia extreme, todella pitkä ja jyrkkä ylämäki sekä muutama porras, ennen kuin oltiin ylhäällä vaihtoalueen portilla. Taktiikka olisi kävelyä jyrkin osuus ja loivemmassa kohdasta juoksua pyörälle. Uinti kamat autosta ja vaihtoalueen portille seuraamaan ensimmäisen lähdön kisan kulkua. Tsemppi huudot Jaanaballe ja Baballe, joka hymyillen moikkaili takaisin ja meinasi tulle aidalle juttelemaan. Rennolla otteella mennään.

Kohti rantaa ja puku päälle. Pasin ja Jarin kanssa jutustelua ja puvun repimistä päälle. Kuumalla kelillä kun se ei ole niin helppoa kuin luulisi… Hyvissä ajoin veteen lillumista ja pieni pyrähdyksiä. Lähtö tapahtuisi järven toisesta päästä vedestä.

Ensimmäinen poiju jäisi vasemmalle ja oikealla on laituri 45 asteen loiva mutka oikealle, joten tulee olemaan todella ahdasta. Otin paikan toisesta rivistä, heti Tatun takaa. TRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT! Kauhominen alkaa. Vedin niin kovaa kuin vähänkää pääsin, Silti porukkaa tuli yli, ali, kylkeen, sieltä, täältä ja tuolta. Ihmettelin että kuinka paska päivä mulla on kun porukkaa menee ohi ihan perkeleesti???? Ekalla poijulla oli todella ruuhkaa, päätä pystyyn ja muutaam rintaveto. Täysi kaaos. Pari kertaa tuli avaria naamaan, ja potkua otsaan, ei paha. Toiselle poijulle uidessa nämä ohi menneet kuumakallet tulivat selkä edellä vastaan. Olivat ilmeisesti repineet ensimmäiset sadat metrit ihan maximia ja nyt alkoi voimat loppua. Hah, minä menin samalla tahdilla
kuin alussa ja kaikkien ohi. Hah! Takaisin lähtö alueelle palattaessa alkoi porukka rakoilemaan sen verran että pääsi uimaan kunnolla omaa uintia. Painoin menemään. Hyvällä rytmillä, rennon reippaasti seuraavaa porukkaa jahdaten. Toinen kierros oli helppo, pääosin yksin uintia. Sain porukan kiinni kääntöpaikalla. Siinä perässä tultiin loppuun saakka.
UINTI 23:28

Ylämäkeä tarpomaan kohti vaihtoa. Juuri kun jyrkin osuus oli suoritettu ja meinasin ottaa ensimmäisen juoksuaskeleen kävelyn sijaan Maria huusi aidan takaa Ei täällä jumalauta kävellä, Juokse juokse! Pyysin anteeksi huonoa käytöstäni ja aloin juoksemaan. 🙂 Tsemppauksia on monenlaisia. Kaikki toimii. Kiitos Maria! Takaa kuului hyvä Turku. Fistbumbit siinä ja pari sanan vaihtoa. Se oli Mikko Ovaska. Sama kaveri jonka kanssa poljimme Vanajanlinnassa vuorovedoin pyörän ja hänhän voitti meidän ikäsarjan. Ja voitti myös täälläkin. Onnea!Vaihto sujui ihan ok. Aika hidasta tekemistä muihin nähden mutta ei ongelmia tai muuta sählinkiä.

Sitten alkoi ongelmat. Heti pyörälle päästyäni jalat tuntui todella oudoilta, aivan puuduksissa molemmat reidet.. Ihan kuin jokin puristaisi. Piti polkea 260 wateilla Sain hädin tuskin lukemat sinne. Jo hieman reilun 200 watin tekeminen oli kuin olisi polkenut mäkeä ylös vajaan 400 tehoilla. Ihan perseestä. miksi? Ihan kuin olisin polkenut jalat alta? Matkaa menty 5 km… Reitti oli todella mäkinen. Kisko vol.2. Tuuli oli vastaista ja molemmilta sivuilta. Mahtoko myötä tuulta olla
olenkaan? Ihan sama, pyörä ei kulkenut mihinkään. Jalat aivan tunnottomat, ja ne pisteli ja särki kokoajan. En saanut millään voimaa ulos. Vitutti ihan suunnattomasti. Lämmin 27 asteen keli tietenkin verottaa hieman, mutta ei noin paljon. Kolmanne kierroksen alussa Pasi tuli ohi.
Kummasteli itsekkin että miten tässä nyt näin on käynyt. Tässä kohtaa meinasin heittää laitteet mettään ja lopettaa kisan siihen. Sen verran tuskainen oli meno.
Pyörä 1:12:52

Vaihdossa meinasin taas lopettaa, kun jalkoja särki sen verran että tiesin että juoksusta ei tule mitään. Lähdin kuitenkin kokeilemaan. Vaihdossa vietetty pieni tekemättömyys tauko oli tehnyt hyvää, sillä kun lähdin vaihdosta askel oli kevyt ja hyvä. 4:50/km Maria ja Vaimo kannusti aidalta.
Ihmettelinkin että mitä nyt, toimiiko nämä pötkylät taas? Miksi ne ei pyörällä toiminu ollenkaan? Ja miksi ne ei
toiminu? Pah, ei ne mitään toiminu. Alle kilometri ja kävelyksi meni, kun tunto hävisi. Meinasin kompastua omiin jalkoihini.. Jumalauta. Kramppia se ei ollut. Kiristi vaan aivan saatanasti. Tästä oli siis tulossa varsinainen via dolorosa, eli kärsimystentie. Tästä tulikin mieleen että terkkuja Läntisen Tommille. Mitä vanha naapuri? jatketaan. Laitoin täksi kisaksi jalkaan compressportin tri housut. Olen viimeaikoina käyttäny pelkästään näitä treeneissä. Eli epäilijöille tiedoksi että testattu on ja todettu toimiviksi. Housut tuntuneet todella hyviltä ja siltä ettei jalassa ole edes housuja. Kävelyn aikana raotin housun lahjetta hieman ja paine hieman helpotti. Ne perkeleet oli siis syy miksi reidessä ei ollut voimaa ja miksi ne oli aivan tunnottomat. Tätä ”juoksu” kävely yhdistelmä paskaa jatkui siis koko 10 kilometriä. Urheilu kentällä oli pakko juosta vaikka kuinka kiristi,, koska se oli täynnä ihmisiä. Silloin ei heikkoja hetkiä näytetä. Reitillä moni kyseli että mikä on ongelmana. Kiitos huolenpidosta ja tsempeistä, niistä saa aina buustia vaikka olisi kuinka vaikeaa! Väänsin kuin väänsinkin itseni väkisin maaliin. Paskalla ajalla mutta maaliin kuitenkin.
Juoksu 1:01:56

Loppuaika itselle luokaton 2:47 ja risat.

Maalissa pyysin Sarin etsimään sakset tai puukon tai jotain. Monitoimi työkalu löytyi. Lahkeet riekaleiksi, johan paine helpotti. Olisin juoksussakin jo heittä ny pöksyt mettään, mutta munasillaan juoksusta olisi tullut hylky, ja varmaan porttikielto koko loppu sarjaan. Meikäläisen 56cm reisi nyt vaan ei mahdu olemaan tuollaisissa kompressio shortseissa. Ei enää ikinä! Jaloissa on tällä hetkellä tunne kuin olisin eilen ollut rauhallisella pyörälenkillä ja juossut siihen päälle joku 30 min. Eli ei tunnu missään. Kylläsekin kertoo jostain, kun ei kiristä niin kuin kisan jälkeen kuuluisi.
No mitäs me näistä. Hetkessä harmitti ihan sikana, nyt vähemmän. Varsinkin kun tiedän, että tämä ei ollut itsestä kiinni. Virtaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon, mutta kun sitä ei vaan saatu ulos.
Huikee jengi meillä muuten. Innolla odotan aina kisa päiviä kun seuran miehet ja naiset ovat kaikki paikalla. Kannustuksen ja auttamisen määrää kun ei voi mitat millään mittarilla. Olette parhaita! No ensi viikon lauantaina pääsen ottamaan revanssia pyörällä, Säkylän joukkue kisassa. Ja sitten 2 viikon päästä, päästetään piru irti Joroisilla. Otan takaisin kaikki menetetyt minuutit ja sijoitukset!