Back to basics.

20 syyskuuta

Treenikausi avattu ja perusasioiden parissa puuhastellaan. Aika takkuiselta tuntuu tämä alku muutaman kotona vietetyn ei urheilullisen viikon jälkeen, mutta kaitpa tämä tästä iloksi muuttuu vielä ennen joulua??

Osassa uinneista mulle uusi valmentaja. Ihan huippu. Hyviä treenejä ja huonoja juttuja. piristää kummasti tekemistä. Ja varsinkin kun saa vielä henkilökohtaista palautetta. Ja ei ole ainakaan treenit helpottunu viimevuodesta 😉 Maanantain tekniikka uinnissa mennään reilussa tunnissa hieman alle 3 kilsaa ja Keskiviikon tehouinnissa paahdetaan sitten jo päälle reippaasti päälle 3 kilsaa.

Maanantaina aloiteltiin 30 min kuntopiirillä ja liikkuvuus harjotteilla. Uimahallin ylätasanteella on sen verran kosteeta ja kuumaa että hiki tulee jo pelkästään siellä olemisesta saatika kun hieman jumppaa. Shortsit vaihtoon, uimakamat pukkarista ja altaaseen. Tunnin kestävä treeni jossa tekniikka pohjaisia harjoituksia. Potkuja, kylkiporkuja, scullingia tms. ja väliin aina pätkä uintia. Ja välineinä viikottain käytetään Snorkkelia, lättäreitä. pullaria ja räpylöitä. Onneksi hankkisin noi hyvissä ajoin ennen treenikauden alkua, niin en jäänyt mistään paitsi.

Tiistaina oli luvassa yhteisjuoksu treeniä Kupittaalla. Nämä yhteistreenit on ihan huippuja kun ei itsekseen tule ikinä tehtyä tollasia treenejä saatika tollasilla tehoilla. Nämä juoksu treenit on ilmaisia ja avoimia kaikille. Nyt paikalla oli ehkä 30-40 erikuntoista juoksijaa.
lisä infoa tuolta Juoksuliike – Turku
Lämmittelyjen jälkeen juostiin 3 x 10 min kiihtyvästi. Matkaa tuossa ajassa kertyi noin 1,85 km ja vauhdit oli 5.24 / 5.14 / 5.04 ! Lähes 3 viikon tekemättömyys tuntui jaloissa mutta silti meni ihan hyvin.

Ja kuten sanoin keskiviikon tehouinnissa tuli eilen matkaa 3300m. Alkuun pientä tekniikkaa ja hengitys juttuja ja illan pääteema oli 3x 10 x 50 m 1 min lähdöillä. Ja joka 500 m jälkeen hieman kiihdytetään vauhtia. Uin kaikki itse kellotettuna 46-49 sek. sisälle vetomäärien ollessa 36-39 kpl/ 50 m. Paitsi 3 viimistä altaan väliä, kun keskiviikkona töissä tullut pien rasitusvamma kyynerpäähän alkoi vihoittelemaan. Hyvä treeni parempi mieli! Tähän keskiviikon uinnin jatkeeksi ajattelin ottaa toisen puntti treenin, kevyen lihaskunto jutun, koska kovaa ei ton kauhomisen jälkeen kyllä pysty/kykene.

Torstaiksi merkatun 1,5-2h rauhallisen juoksun joutusin harmikseni skippaamaan kun duunissa hieman paniikkia ja päivä venyi 13h pituiseksi ja olin kotona vasta 20.00 aikoihin. Hinku lenkille oli kova mutta näille nyt ei vaan välillä voi mitään.

Perjantai on lepo päivä / pakollinen venyttely. Olen koittanut venytellä aina juoksun jälkeen, mutta en muuten. (olenhan kuitenkin mies) Mutta nyt tarvii siis perjantaisin venytellä 20 min käyden kaikki lihas ryhmät läpi. Tekee muuten aikaste hyvää!

Lauantaina oli luvassa 1 h aamu-uintia + 1h puntia päälle
Maasturille hallille ja takas, safkaa, päikkärit ja iltapäivällä tunnin juoksu tekniikkaan keskittyen.
Ja tämä lenkki tehdään uusilla Newton Gravity kengillä. Noista kengistä on oikeasti hyötyä ja toimivat
kuten luupaavatkin. Kengät pakottaa juoksemaan päkiällä, pohjassa olevan palan ansioista.  Tiistaina huomasin hakevani askelta enemmän päkiälle sitä ajattelmatta. Ennen en sitä ole mielestäni tehnyt. Seuraavana päivänä tuntee pohkeissa ja takareisissä kun noilla on juossut 😉 Suosittelen lämpimästi näitä kenkiä. Newtoneita myy Endurance Sports. Lenkin alussa keskityin enemään askellukseen ja vartalonasentoon. Koitin eri variaatioita ja kuulostelin miten se vaikuttaa menemiseen. Vaikutusta oli, nyt pitää vain muistaa mikä tuntui hyvältä ja sellaiselta että meno oli helpointa. Mutta kuitenkin 10 km aikaan 1.00.36. Parasta kyytiä ikinä omalla lenkillä. Eli taas on jotain kehitystä  tapahtunut.

Sunnuntaina näin aamusella luvassa pitkä maantie kimppalenkkiä. Startti klo 10.00 Valjastin tuosta rouvan maantiepyörän lenkkikaveriksi kun myin kaikki omat pyörät heti kisakauden jälkeen ja uudet ei ole vielä saapuneet.
Leppoisaa ajoa loistoporukassa luvassa 3-4 h. Sateetkin ovat siirtyneet huomiselle joten loisto kelikin tulossa. Illalla onkin sitten vuorossa taasen uinita. 1 h treeni jossa sekalaista tekemistä aina perustekniikka jutuista 25m max vauhti vetoihin.

Sitten iltapalaa, nukkumaan ja sitten onkin taas maanantai. Scrollaa takaisin tekstin alkuun ja toista!

Eli tässä lyhykäisyydessään mun viikon treeni ohjelma. Treeni aikataulu pysyy samana, mutta itse treenit ei. Siksi joka viikko on periaatteessa erilainen.

Btw. lopetin CellREST kuurin 1,5 viikon jälkeen kun huomasin että ei se oikein sovi näin paljon treenaavalle. Loisto kuuri kun haluaa laihtua, mutta ei aktiivisesti treenaa juurikaan mitään. Mulla loppu energia totaalisesti kesken. Eikä se nyt oikein sovi kuvioihin. Menee ensi kausi piloille jos ei pääse täysipainoisesti harjoittelmaan.
Tuloksia siis tolla tulee. 1,5 viikkoa ja – 5,7 kg sekä useita senttejä vyötäröltä pois.
Ruokavalio jäi jotenkuten taustalle pyörimään, mutta muokkasin sitä hieman sopivammaksi itselle jotta saan tarvittavaa energiaa treenata.

Tästä tää taas lähtee vaikka alku hieman takkuilee ja kroppa ei oikein tunnut ottavan vastaan mitä sille annetaan = hieman särkee sieltä ja täältä! Mutta kyllä se siihen tottuu kun toistetaan päivittäin 😉

– kimmo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s