6 syyskuuta
Otsikkona ruutupaperissa oli kirjoitettu Kumi-Kimmon seikkailut kohti sub 5h 2015 ;)Mutta ennen kuin päästään tulevaan niin ennen todellisen treenikauden aloitusta otin kokeeksi ravintoterapeutin suosittelemana saksalaisen FitLine tuotemerkin CellReset kuurin. Kuukauden kuuri jossa tiukka ruokavalio ja sen lisäksi nautitaan tarvittavia ainesosia sisältäviä juomia. Kuuri poistaa rasvaa sisäelinten ympäriltä, poistaa elimistöstä kuona-aineita ja puhdistaa suolistoa. Samalla laihtuu! Ei välttämättä ihan huono juttu. Kuurin vaikutuksista myöhemmin lisää…
![]() |
Tämän kaltaisista maisemista alkaa kausi 2015… |
2015 kausi aloitetaan heti kättelyssä oikein rytinällä. Kausi alkaa nimittäin toukokuun 17 päivä kisattavalla IM 70.3osakilpailulla Barcelonassa. Ja tuo toimiikin aika hyvänä motivaattorin talven yli. Kisa ei tule olemaan sieltä helpoimmasta päästä, koska pyöräosuus pitää sisällään 1200 m nousua! Pitää siis kyykätä ja polkea trenerillä hieman extraa talvella 😉 Loppu kausi kierretäänkin sitten suomen kisoja. Ostin kerralla Finntriathlonin #kerääkokosarja paketin joten kalenteri aika täynnä jo tässä vaiheessa. Keväälle on tiedossa pari juoksukisaa, mutta mahtuu sinne toki vielä muutama lyhyempi tri kisakin. Kauden pääkisana toimii Finntriathon Tahko ja siellä puolimatka. Pääsee näin tekemään puolikkaalle vertailu kelpoisen aikaparannuksen. Tavoite aika on Tahkolle on siis alle 5h! Suunnitteilla on syksylle vielä maratooni. Kisapaikka on tässä kohtaa vielä hieman auki..Tämä maratooni toimii samalla valmistavana/mittarina seuraavalle vuodelle… Mutta jos treenit antaa uskoa tulevaan ja kisatulokset on haluttuja niin ei ole mitenkään pois suljettua että loppu syksyllä käytäis vielä toistamiseen ulkomailla…
2016 tavoite on siis TÄTTÄDÄÄ…täydenmatkan IM titteli. Tavoitteet ovat ainakin korkealla. No minkäs teet… motivoitunut ja hieman hullu on paha yhdistelmä 😉
Täydellämatkalla kilometiluvut ovat siis 3,8/180/42,2! Ajallisesti tohon menee..ööö aika kauan… Eikä tämä ole mikään ihan helppo setti, mutta ihan toteutettavissa. Ja mitään viimistä (17 tuntia) aikasijaa en tässä lähde hakemaan, vaan ihan hyvä loppuaikaa. Kisapaikkana toimii joko Kalmar, Köpenhamina tai Barcelona. Tätä en ole vielä päättänyt. Loppukesästä pitää päätös tehdä kun nämä myydään vuosi etukäten loppuun.
Mutta pääpaino ja focus on nyt juoksukunnon ja tekniikan parantamisessa. Hyvänä kakkosena tulee pyöräilyn lajivoiman kehitys uintia tietenkään unohtamatta. Tahkon alle 5 h suoritus on prio 1. Mutta tuo Ironman siintää siellä takana…
Ja jotta tätä projektia alettaisiin tekemään alusta asti oikein, treenien laatu olisi tasokasta ja saadaan aikaan haluttuja tuloksia niin neuvot, vinkit ja treeniohjelmat tulevat yhdeltä suomen kärki triahtleetilta, joka taisteli Kalmarista itselleen paikan Ironman:n MM-kisoihin Hawaiin Konalle! Sillä mentorina tässä kunniahimoisessa projektissa toimii Tatu Kasurinen. Ihan huippua että saa ohjeita huipulta. Eikä kyllä tee yhtään mieli luistaa ohjelmasta kun taitaa muuten tulla huutia??? Hyvä näin..
Syyskuusta Joulukuuhun kattava treenirunko tavoitetunteineen on tehty. Eipä muuten jää koville viikkolle paljoa tyhjää! JK-Bodyfitness Jurin kanssa katsotaan vielä puntti ja kahvakuula ohjelmat kuntoon jotta saadaan kestävyyttä ja voimaa lisää oikeassa suhteessa juuri sinnen missä sitä tarvitaan.
Olen ihan täpinöissä koska kohta aletaan mättämään. Rankalta mutta hyvältä näyttää. Motivaatio on huipussaan ja enkä malttais millään että pääsen aloittamaan tätä projektia. Viikko vielä ja sitten!!!
Ja mikä parasta, pari seurakaveria lähti mukaan tähän projektiin, joten on kivaa kun on treeni kaveria joilla sama tavoite. Tulee tehty treenit ihan eri intensiteetillä. Ja uskon että ilmassa on pientä kisailua sun muuta…
Niin ja kiitos perheelle kaikesta tuesta ja kannustuksesta sekä pahoittelen jo tässä vaiheessa kun setää ei ihan hirveästi kotona näy… Perjantaisin oon himassa koko illan.. ehkä… sillon on KKK päivä. (karkki, Kalja, Kepappi)
Niin ja koko treeni ja kisakalusto menee uusiksi, joten näistäkin lisää tuonnempana….
Nyt keskitytään ladukkaisiin treeneihin ja suunnataan katseet keväiseen Barcelonan! Eli kahden vuoden Ironman projekti starttaa N.Y.T NYT!!
Tervetuloa mukaan.
– Kimmo