19 kesäkuuta

Uinti sujui ihan hyvin vaikkakin mitään hyvää omaa tahtia ei päässytkään tekemään. Reitti oli 200 m ja se kierrettiin 2 kertaa. kun siihen tuupataan 60 ihmistä niin aika tiukkaa tulee.

Eikä ukkoja tullu niin hirveesti ohi.
Sijoitukset seuraavat:
uinti 14
pyörä 15
maalissa 24/40Olin positiivisesti yllättynyt. Luulin että lauantai olisi painanut enemmän. Hyvä näin. Jäi taas hyvä
mieli. Oli kiva kisailla treeni kavereiden kanssa ja maaliin tultua niin kamalaksi suunsoitoksihan se meni. On kyllä ihan mahtavaa kun meillä on näin hyvä porukka ja loistava henki ryhmässä.
Juoksu osuudella kaikki tsemppasivat ja kannustivat toisiaan. Huikeeta toimintaa!
Omat vanhemmat olivat myös seuraamassa tapahtumaa.
Kiitos kun saavuitte.
Ja SUURI KIITOS kaikille talkoolaisille!! Ilman teitä tämä tapahtuma ei olisi mahdollista järjestää!
Tuollainen tunnin rykäsy verrattuna 1/4 matkaan on kyllä paljon pahempi. Ei saa yhtään himmailla ja säästellä. Muuten ei sijoituksilla juhlita. Omalla tavallaan kivaa mutta toisaalta taas ei. Pitää tässä vähän tunnustella onko noin sprintti jutut ollenkaan se mun juttu… ei tiiä…
Nyt vietetään mukava juhannus ja ensi viikolla valmistellaan ukko seuraavaa etappia varten.
Kisko here i come.
Viralliset tulokset (sisältää vaihtoajat)
Kuvat: Sari Stenholm