TTW 2016

Turku Triathlon Weekend 2015

TTW 2015. Kisa keskellä kotikaupunkia, mitkä asetelmat kauden päätökselle. Ja kisa päivä oli samalla minun 36v syntymäpäivä. Ei voisi parempaa lahjaa olla. Ja olin myös mukana rakentamassa

tätä täpahtumaa, joten periaatteessa järjestin seurakavereilleni aikamoiset synttäri kemut 😉

Valmistautuminen sujui ihan hyvin. Joroisten jälkeen treeni maistui ja motivaatio löytyi todella nopeasti. Kävin edeltävällä viikolla ajamassa osana treeni ohjelmaa aluemestaruus tempon (20km) Liedon veikkarissa. Ja sehän meni oikein maukkaasti. 39,6 keskarilla aikaan 30:22. Eli kyllä se pyörä vaan kulkee. Torstaina illalla juoksutreenin jälkeen iski sitten mystinen vatsatauti joka nosti myös kuumeen yli 38. Perjantai ja lauantai meni sairastaessa. Sunnuntaina kevyttä pyörää. Maanantaina hieronta, tiistaina pyörällä voimaa ja juoksua päälle. Kaikki kulki taas kuin pitikin. Perjantaina alettiin rakentamaan kisan suoritus paikkoja. Ja kello oli liki puolen yön ennen kuin olin kotona.
Lauantaina aamulla mestoille. Viimeiset kyltit kiinni ja tiensulkua ja kääntöpaikkaa tekemään ja vahtimaan junnu cupin ja sprint kisan ajaksi. kokopäivä jaloilla auringossa. Kotona hieman 1900 jälkeen. Aika väsynyt olo. Mietin jo, että jätän kisan väliin ja ilmoittaudun valvojaksi.
Aamulla kello soi enne kuutta, ja olo olikin yllättävän virkeä ja hyvä. Kisaamaan lähdetään.
Kahvia, aamupalaa ja youtubesta Metallican Through the never leffaa. Sillä lähtee nykyään kisa-aamut käyntiin. Ja tuntuu toimivan. Oli mahtava tunne aamulla ajaa rauhassa pyörällä kohti hermokeskusta, napeista kuunnelle RACEDAY soittolistan antimia. Metallican leffasta ja tuosta soittolistasta onkin tullut nyt jo traditio. Pyörä telineeseen kamat laatikkoon ja kisa Infoon.

UINTI (29:48, ikäsarjan 2, miehistä 13 nopein aika)
Otin paikan toisesta rivistä ja startti sujui todella hyvin. Pientä tönimistä ja lääppimistä lukuun ottamatta ihan hyvin pääsi etenemään. Ensimmäisille kääntöpoijuille asti oli pientä ruhkaa, mutta sitten alkoi porukka hyytyä ja painelin ohi. Takasuoralla uitiin kolmen kaverin kanssa vierekkäin samaa vauhtia. Matka kääntö poijuille tuntui todella pitkältä. Poijujen jälkeen aloin mättämään oikein urakalla, kun huomasin yhden kaverin hieman karanneen. Saavutinkin häntä, mutta matka loppui
kesken. Tultiin ihan peräkkäin rampille. Uinti tuntui todella rennolle, eikä missään kohtaa tarvinnut puristaa millään tavalla. Helppoa tekemistä. Jos olisin tiennyt, että edelle menevä kaveri on samasta seurasta ja vielä samassa ikäryhmässä kisaava Mikko Nyman, niin olisin runtannut väkisin ohi lopussa. Nyt hävin 6 sekunttia! Prkl! Keksikää nyt joku ensi suveksi sellainen gps navigointi järjestelmä, joka näyttää laseihin uinnissa SIMS peli tyyppisesti, päänpäällä leijuvin laatikoin, jokaisen edellä menevän uimarin nimen, seuran ja ikäsarjan. Niin vältymme tälläisiltä. Tosin käänsin tuon tappion edukseni aika nopeasti pyörällä 😉 Uinti Aurajoessa oli kyllä uskomaton kokemus, kuten moni muu kisaaja onkin jo kirjoitellut, olisi maisemia voinut katsella pitempäänkin. Ja rannoilla ollut ihmismassa sai kyllä ihon kananlihalle. Mieletöntä! Ja Marialle tiedoksi, JUOKSIN vaihtoon 😉

Pyörä (2:26:21, ikäsarjan 3, miehistä 18 nopein aika)
Pyörä alkoi taas perus nihkeästi. Jalat semi tukossa, mutta tätä osasin odottaakkin ja otin ensimmäiset 20 km rauhassa. Satulan takana ollut toinen juomapullo lensi hevon helvettiin Pansion kääntöpaikan jälkeen. Mutta ei hätää, Moottoritien kierroksella on kuitenkin huolto joka 18 km välein, nii pärjään kyllä. Motarilla vastatuuli ja loivaa nousua Raadelmaan päin mennessä. Välillä meinasi usko loppua kun vauhti laksi alle 30 km/h:n mutta watti mittari kertoi oikeita lukuja joten ei paniikkia. Käänöksen jälkeen saikin polkea myötätuuleen kovaa ja rennosti, sellasta vajaa viittäkymppiä. Ensimmäisen GU geelin otin matkalla Raadelmaan, kun kello hälytti. Siinä syödessä vauhti laski entisestään
huomaamatta. Muutin taktiikkaa. Jatkossa otin geelin aina palumatkalla kun vauhtia oli tarpeeksi niin sen ylläpitäminen ei vaatinut kovaa keskittymistä. Toi toimi oikein hyvin. Ajoin koko pyörän täysin yksin. Ainoat ”peesi” avut sai ohitettavista. Pyörä sujui täysin ongelmitta. Keskiwatit 220W, NP224 ja keskinopeudeksi muodostui 37km/h. Strava pätkien mestaruus meni tällä kertaa vielä saaristoon,  mutta ensi vuonna ei enää… Moottoritien kiertäminen oli kyllä maagista, mutta päälimmäinen asia mikä mieleen jäi oli paluumatka, kun sai täräyttää tyhjää ratapihankatua Linja-auto- ja rautatieaseman ohitse reippaasti yli 40km/h poliisien pysäyttäessä autot Koulukadun- ja Puistokadun risteyksissä vain minua varten. Aivan käsittämätöntä!

Juoksu (1:57:16, Ikäsarjan 6, miehistä 28 nopein aika)
Juoksu lähti käyntiin todella hyvin. Tavoite vauhti oli 5:20-5:15/km ja tuota kyytiä painelin heti vaihdosta lähtiessäni. Heti 1 km jälkeen alkoi olemaan hieman vessahätää joka yltyi ennen kuin päästiin teatterin juomapisteelle. Pisteillä kävelin sen aikaa, että sain juotua hieman urheilujuomaa, ja kaadettua päähän 2 mukia vettä. Joutusin hidastamaan hieman vauhtia, ettei käynyt vahinko joka nayttää maalisuoralla huonolta. Ekan kierroksen jälkeen juoksua suoraan vessaan jossa sain tuhrattua
1:30 minuuttia. Mutta kyllä helpotti. Juoksu oli taas rentoa ja ennenkaikkea kevyttä, mutta vauhtia en saanut enää oikein nostettua. Jalat ei vaan totellu. Johtunee varmaan vatsatauti kuumeilusta ja parinpäivän työpanoksesta tapahtuman järjestelyissä ja vapaaehtois hommista. Päätin raastaa tällä 5:30 vauhdilla ja säästää voimia viimeiselle kierrokselle, jolloin otetaan kaikki ulos mitä lähtee. Perhe kannusti maalisuoran tuntumassa joka kierroksella. Köysitehtaan kujalla oli joukko lapsia huutamassa ja heittämässä ylävitosia. Reitillä oli muutenkin todella paljon katsojia, jotka kannustivat avoimesti kaikkia. Todella epä Suomalaista jotenkin. Maalisuoralla soi musiikki ja katsojia oli aivan törkeet määrät. Huikee fiilis, enää 1 kierros ja saan kääntyä kohti maalisuoraa. Viimeisellä kierroksella kun käännyttiin Aurasillalta kohti maalia kiristin vähän väliä vauhtia. edesää 2 seura kaveria joita saavutin. Ohitin molemmat ennen maalisuoraa. Kädet ilmaan ja suoraahuutoa! Tein sen taas. Alle 5h, jo toinen alitus 1 kk sisään. ei paha ollenkaan. Vaikka juoksu ei ollut sitä mitä odotin. Heti ajanottomattojen yli päästyäni, valahdin polvilleni, kun jalat pettivät hetkellisesti. Ne tärisivät ja ei ollut voimia. Ilmeisesti kaikkeni annoin. Kiitos vaimolle ensihuollosta, kauhallinen vettä päähän

viilensi kummasti ja pari lasia colaa autto. Pääsin jaloilleni taas. Joroisten aika parani 21 sekunnilla ja loppuaika kuten myös puolikkaan uusi ennätys kirjattiin virallisesti aikaan 4:57:03 ja tällä irtosi M 35-39 sarja sija 6. Kimmo is happy!

Todella ainutlaatuinen kisa kaiken kaikkiaan. Suuren maailman tuntua. Todella eri fiilis kisata kaupungin ytimessä, kuin perinteisesti maaseudulla. Suosittelen! Kokemuksen aivan tajuton. Olen todellakin ensi vuonna startti viivalla. Juoksuun kun panostaa syksyllä ja talvella, niin ensi vuonna taistellaan ikäsarjan voitosta.
Viralliset tulokset TÄSTÄ
Ja hei Ilmoittautuminen vuoden 2016 TTW kisaan alkaa ihan just. Tsekkaa tuolta lisää! www.turkutriathlonweekend.fi

Iso kiitos kaudesta kaikille jotka ovat seuranneet matkaani, kaukaa, läheltä, sivusta. Sekä kiitos ja anteeks niille jotka ovat joutuneet kuuntelemaan hehkutustani lajista ja kisoista tahtomattaan. On ollut huikea vuosi. Suuri kiitos yhteistyökumppaneille, jotka ovat huolehtineet että laitteet toimii, energiaa riittää ja kaikki muutenkin toimii moitteettomasti. Ja erityis kiitos tietenkin koutsille jonka ansiosta koko tämä kauden ennätystehtailu on ollut mahdollista. Perheen tukea ei voi sanoiksi pukea. Se on ollut ylitsevuotavaa. Ensi kaudella viivalla onkin sitten entistä kovemmassa kunnossa oleva KimiTheKangaroo, joten varokaa, enää ette oikeasti mene ohi!

Nyt pari viikkoa palauttelua ja sitten alkaa tositoimet.
I´ll be back!

Kuvat c Aarni Lehto / Valonhiljaisuus

/Kimmo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s