Martti Servoa lainatakseni ”Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet” Kukapa olisi uskonut 6 vuotta sitten että se liki satakiloinen piikkipäinen poika kuuluisi joskus maajoukkueeseen? Onhan se nyt kunnia asia edustaa maataan, vaikka ollaankin ”vain” ikäsarja urheilijoita ja harrastajia. Taso ikäsarjoissa on kuitenkin kova, ja duunia pitää painaa jos meinaa menestyä. Maajoukkue kisa tavoite ensi kaudella on Challenge Almere-Amsterdam EM täysmatka ja harkinnassa on heinäkuussa kisattava puolimatkan EM kisat. 2020 kaudella olisi hieno päästä kisaamaan Ikäsarjojen MM kisoihin Hollantiin. Alla otteita Triathlonliiton sivuilta AGT toiminnasta ja periaatteista.
Masters-urheilun suosio kasvaa kaikkialla maailmassa, sillä yhä useammat aikuiset valitsevat aktiivisen ja terveellisen elämäntavan. Suomen Triathlonliitto vastaa tähän suosioon kokoamalla tavoitteelliset Masters-urheilijat yhteen ja järjestämällä tälle Age Grpou Teamille (AGT) yhteisiä tapahtumia kuten leirejä ja kisareissuja.
Vaikka Masters-urheilu luokitellaan harrasteliikunnaksi, kilpaillaan useiden mestaruuskilpailujen yhteydessä myös Masters-sarjoissa. Näissä sekä urheilijoiden tavoitteet, että suoritukset voivat olla erittäin korkeatasoisia. Kansainvälisissä arvokisoissa yleinen sarja on tarkoitettu useimmiten ainoastaan ammattilaisille ja Masters-sarjat harrastajille.
AGT kokoaa yhteen lajilleen omistautuneita Masters-triathlonisteja, ja sen pitkän tähtäimen tavoitteena on yhdessä kehittää AGT:stä menestyvä amatöörimaajoukkue. Suomen Triathlonliitto vastaa AGT:n toiminnasta, ja sen tavoitteena on kehittää suomalaisia Masters-urheilijoita edustamaan Suomea kansainvälisissä mestaruuskilpailuissa.
Lisätietoa AGT toiminnasta Triathlonliiton sivuilta www.triathlon.fi
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
// Kime
Tä on kyl niin siisti juttu! Isot onnittelut ansaitusta paikasta. Toden totta, tuossa(kaan) ikäsarjassa ei saa mitään ilmaiseksi. Puita uuniin!!!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Häkää pönttöön!
TykkääTykkää