Kauden kohokohta. Se johon vuosi valmistudutaan, hikoillaan, voidaan pahoin, josta nähdään unta ja jonka maali tuuletusta harjoitellaan lenkeillä. Aina on pieni pelko perseessä, että mitä jos viime metreillä sairastuu vaikka flunssaan, niin miten sitä pystyy tekemään sen päätöksen ettei starttaa? Olen tätä miettinyt joka vuosi. Olisi kova paikka olla starttaamatta, kaiken sen reissaamisen ja muun jälkeen ja katsoa kuin kaikki muut kisaavat. Se mitä kisassa sitten tapahtui tuli ihan puskista. homma meni öbaut näin.
Matkustus sujui vaivattomasti ja pro tyyliin meitä oltiin kentällä vastassa 2:lla pakulla. Toiseen meni pyörät ja 7:n paikkaiseen ihmiset. Melkosta.. Hotelli oli parhaalla mahdollisella sijainnilla. 100m maalisuorasta. Eipä olisi pitkä matka nilkuttaa kämpille suihkuun ja palkinto oluelle. Ja yllätykseksi huoneiden oviin oli jätetty roikkumaan jotain speciaalia.
kisaa edeltävinä päivinä oli ihan ooko kelit. Jopa aurinko pilkahteli, Mutta sadetta saatiin kuuroissa aina silloin tällöin. Joka päivä tuuli. Enemmän tai vähemmän. Ja mikä hienointa. Kisa organisaatio kaikista kiireistä huolimatta järjesti meille spessuna opastetun kierroksen kisa-alueisiin ja ja tiloihin.
Torstaina oli mahdollisuus mennä reitille uimaan illalla. Ei tuulen virettäkään. Järvi täysin tyyni, vesi 19 täydellinen keli uintiin. Jos tälläinen on kisa-aamuna niin uinnista tulee nopea! Kaikki tuntui hyvältä. Uinti tuntui vahvalta, pyörä jäi tosin hieman tyngäksi, kun oli sadetta. Mutta luottavainen olin, kun treenit oli sujunu todella hyvin ja tavoite tehot 5-10W korkeammalla kuin viime vuonna. Juoksu oli helppoa, vaivatonta, vahvaa, rullaavaa ja eteenpäin vievää. Lauantaista tulee hyvä jos kaikki on jiirissä. Välineet ei ainakaan voisi olla enää paremmassa kunnossa. Oli meillä mukana pro luokan huolto tiimi!
Kisa-aamu. 05:00 aloitettiin perinteisesti salaisen reseptin aamiaisella ja siitä siirryttiin vaihtoalueille jotka aukesivat 06:00. Pyörän varustelu aamulla sujuu jo rutiinilla ja mulla on tarkka systeemi miten pakkaan illalla kaikki aamulla tarvittavat kamat valmiiksi. Olen todennut että tämä järjestelmällisyys helpottaa ja nopeuttaa aamun toimia ja säästää hermoja. Paikat telineissä oli merkattu nimikoiduin numerolapuin. Omassa oli yllätykseksi pari viestiä. 
Finland does ruler!
Ilma oli viileä. Jotain 12-13 astetta. Vesi 18. Kävin vedessä lillumassa ja tekemässä hieman tekniikka juttuja. Vedestä piti olla pois 06:45. AG startti oli 07:35 niin siinä seistiin aika kylmällä asfaltilla liki puoli tuntia ja odoteltiin pääsyä veteen. Aika meni aika nopeasti kyllä, mutta jalat oli aika kylmät. Startti ryhmässä vedestä. Luvassa siis painia ja muuta mukavaa.
Otin paikkani eturivistä. Linja suoraan ensimmäiselle poijulle. Katselin ympärilleni ja melkosta ajokoiraa oli vieressä. Kaikki teki itselleen tilaa. Yksi mikä ihmetytti oli se että taas sinne eteen oli änkenyt jotain egoboost kavereita. Yksi nousi jo ennen tykin kajahdusta sup laudalle ja luovutti… Eikö sitä perkele vois olla itselleen rehellinen ja arvioida omat kyvyt oikein?
Tykki kajahti. RUUHKA! Isolla R:llä. Pesukone. Järjetön ruuhka. 
Ja nämä egoboost kaverit sinkoilee ihan minne sattuu. eräs meni jopa suoraan naaman edestä poikittain! Että niinku wtf? Ekalla poijulla rauhottuu sanotaan. No ei! Ruuhkaa kesti reilu 1000m. Ekan kierroksen loppu ja toisesta puolet oli helppoa kun sain uida yksin. Ekan kierroksen lopussa alun innokkaat hyytyivät kun toisen alku oli tuulesta johtuen melkosta aallokkoa ja siinä joutui oikeasti tekemään tosissaan duunia päästäkseen eteenpäin. Toisen kierroksen puolessa välissä sain kiinni joukon. Uin omaa uintia hieman etäällä muista ja ohittelin tasaiseen tahtiin. Pitkän takasuoran kääntöpoiju. Menin sisäkurvista, tähystin seuraavalla kääntöpoijulle. Ohitin yksinäisen uimarin. Hän taisi hyökätä peesiin, koska ei kauaakaan, kun joku läpsi varpaille. Koitin karistaa kaverin pois. En onnistunut. Jostain syystä kaveri löi nyrkillä pohkeeseen. Saatana. Koitin uida kovempaa karkuun ja potkin hieman kovemmin. Yhtäkkiä vasen pohje kramppimaisesti nykäisi pari kertaa. Lopetin potkimisen kokonaan. Ei hetkeäkään kun pohje veti niin kovaan krampiin, että nilkka osoitti kohti pohjaa. Pysähdyin, koitin venytellä. Vajosin jopa veden alle. Vene lähestyi ja kyseli onko kaikki ok. Sanoin että kaikki on kunnossa. Tsiisus. Tässähän mene koko päivä vedessä jos en jatka. Kramppaavalla pohkeella ja nilkka suorana hammasta purren koitin räpiköidä kohti uinnin loppua. Sattui melkoisesti pohkeeseen. Kyllä se siitä aukeaa kun pääsee pyörälle. Nilkutin vedestä vaihtotelttaan, kun juoksu oli vaivalloista. Oma kello oli mennyt pauselle jostain iskusta joten uinti aikaa en tiennyt vasta kuin tuloksia katsellani hotellilla myöhemmin. Se oli 1.04. Tjaa. 5min huonompi kuin laskelmoitu. Noh. tuolla semi huonolla ajalla oltiin ikäsarjan sijalla 7 kuitenkin.
Pyörän alussa ajetaan pyörätietä pitkin metsän läpi kohti patovallia. Otin saltsticks suola tabun, join nestettä ja pyörittelin korkealla kadenssilla jos se auttaisi edelleen kramppaavaan pohkeeseen. Patovallille päästyäni oli alku pätkällä sivutuuli. Ihan täysin ei tavoite wateilla pystyn pohkeen takia ajamaan, mutta sinne päin. Liikenne ympyröissä koitin venyttää pohjetta kun oli aikaa rullailla hieman. Se hieman auttoi.. noin 15km jälkeen tie kääntyy ja loppu osalla patovallia joku 20-30 km joka on muuten luotisuora tie oli myötätuuli. Naureskellen 50 km/h oikeaa reunaa. Ohitseni paineli pari miestä. Ajattelin että olenpas minä paska. Mutta oranssi kisanumero lappu paljasti että kyseessä olikin puolimatkan kärki. Onneksi en lähtenyt pesiin, olisi voinut tulla pitkä päivä 🙂
Huikeaa maisemaa. Oi kumpa olisi ollut kamera. Vasemmalla meri ja oikealla luonnon suojelualue ja satoja tuulivoimaloita. Ihan mieletön näky. Noh, myötuuli ei voi jatkua koko matkaa.. Ei tosiaan. Vallilta käännytään oikealle ja ensin ajettiin hetki sivutuulessa kapeaa pyörätietä. Siitä taas 45 astetta oikealle ja täysin vastainen tuuli. Jumalauta. Pää niin alas käsin taakse piiloon kuin suinkin saa. Hetki sitten vauhtia oli se 50 ja nyt joutuu jo puskemaan voimalla että saa pidettyä reilu 30 ja kun vastaisessa tuli puuska niin 27 km/h ja sekunnissa kadenssi 79. Ei perkele. Tää on ihan perseestä. Puskin minkä pystyin ja uskalsin. Pohje antoi hieman jo ajaa. Mutta ei lähellekkään sellaisilla wateilla kuin ajattelin. No näillä mennään mitä on jaettu. Loppu tiestö oli hyvä kuntoista autotietä, joko sivu tai vastatuuleen. Mutkat aina 45 astetta vasen tai oikea, ei mitään mukavasti mutkittelevaa maaseututietä mihin Suomeassa ollaan totuttu. Ja vielä aivan tasaista. Kirosin että Hawaiille en koskaan mene jos mahdollisuus edes joskus tulee, kun siellä tuulee vähintään samalla tavalla ja siellä on noin 20 astetta vielä lämpimämpää… Hyi olkoon. Ensimmäisen kierroksen lopussa alkoi mielenkiinto olla jo aika loppu. Vastatuuli osuus paino aika tavalla. Onneksi nousimme takaisin vallille ja kohta alkoi myötuuli osuus jossa saisi levätä hieman. Vallin alkupätkä oli kyllä melko huonossa kunnossa ja se sai nivuset huutamaan Hoosiannaa eikä reitin tasaisuus auttanut asiaan yhtään. Vaikka luulisi että on helppoa kun on tasainen reitti, niin vaikea se on kun ei ole missään kohtaa lepo hetkeä.
Samaa viittäkymppiä ajoin nyt selkä suorana, tankkasin geeliä ja join. Tuli oli voimistunut. Ai kun kiva. Pari kaveria ajoi ohi. Sanoivat jotain hollanniksi. Jätin rakoa, hoidin ajon aika hieman tarpeita kun vastaisessa ei voi itseään pystyyn nostamaan, kun vauhti laskee heti yli 10 km/h. Myötätuuli osuuden loppupuolella asiani hoidettua laitoin polkemiseen hieman efforttia ja ajoin pojat kiinni, ajatellen että heidän vauhti oli sen verran hyvää että roikun heidän peesissä loppu osuuden, niin säästän itseäni juoksuun. Eihän ne jaksanu sitten ollenkaan. Ohitin molemmat eikä niitä sen koomin enää näkynyt. Ajoin siis yksin pitkän matkan ja yltynyt tuuli ei ainakaan helpottanut ajamista. Meinasin heittää varaosakotelon mäkeen, pysähtyä ja tyhjentää eturenkaan ja keskeyttää. Oli se sen verran perseestä. Seuraavana aamuna aamupalalla kisan uudet pohjat pyöräosuudelle ajanut Cameron Wurf kertoi miettineensä samoin.. Sanoi että puuskat oli kuin seinään olisi ajanut. Että sillai. Energia plääni toimi hyvin ja energiaa riitti koko ajan, eikä ollut mitään vatsa tms ongelmia. Pitää laske energia asioita ensi kaudeksi, että voisiko urheilujuoman vaihtaa elekrotlyytti juomaksi. Niin että geeleit,patukat ja lisä suolat riittäisi täyttämään exelin niin että se näyttää oikeita lukuja. Urheilujuoma kun alkaa hieman tökkiä kun sitä juo paljon. Viileä keli teki sen että kun juo pyörässä sen 6-7 pulloa juomaa niin sitä ei hikoile pois niin paljon niin jostain nesteen on tultava ulos. Siksi jouduin pesemään kenkiä myöhemmin… 
Selvisin kuitenkin kunnialla pois vastatuulesta. Käännyin kohti vaihtoa. Kapeaa pyörätietä metsän läpi myötäiseen niin lujaa kuin uskalsin. Lopussa huomasin edessä Vaimon ajavan myös vaihtoon. Kohdalla huudahdin SKRÄKEN! Miksi? No koska Kummelin ja Skikke Boi.. Kisa reissu ei ole mitään jos ei hieman kummelia katso. Sen sketsin Tanskalaisen luonto ohjelma hemmon puhe kuullostaa paikoitellen ihan Hollannilta. Siksi. Katsottiin niitä paljon.. Vaihtoon ja kello näytti ajaksi 5:02 ihan semi ok tohon keliin, mutta tehot jäi hieman vajaaksi ja niin myös tavoite aika pyörään. tällä ajalla olin Ikäsarjassa sijalla sijalla 8.
Vaihtoteltassa mietin jo ensimmäisen kerran että lähdenkö ollenkaan juoksemaan kun pohje oli tosi kipeä.. Pakko sitä oli lähteä ainakin koittamaan jos se siitä kuitenkin aukeaisi.
Tavoite sykkeillä liikkeelle. söin loput suola tabuista, jospa ne auttaisi kipuihin. Joka askeleella tuntui kuin joku pistäisi veitsellä pohkeeseen. Ei lupaa hyvää. vauhti 5:25-5:15/km ja juoksu helppoa miinus tuo penteleen pohje. 4 km kohdalla toinen huoltopiste, sattui jalkaan niin pirusti, Menin vessan kuselle. Reitille palattuani mietin keskytystä. Olin toisella puolella järveä. Vajaa 3 km ekaa kierrosta jäljellä. Päätin hieman kävellä jos se auttaisi. Tuntui vaan pahemmalta. Aloitin juoksemaan. Sama vauhti kuin alussa. Sattui. Koitin juosta kovempaa. 4:30/km ja kipu ei ollut enää niin kovaa. Mutta tuota vauhtia en jaksa loppuun saakka. Pysähdyin ja venytin pohjetta katukivetystä vasten. Perkele että on jumissa. Seuraavaksi ollaan taas maalisuoralla ja lähdetään uudelle kierrokselle. Koitin juosta taas ja päätin lähteä uudelle kierrokselle. Hotellimme edustalla laitoin taas kävelyksi. Jääräpäisyys ei antanun periksi. jatkoin pienen venyttelyn jälkeen taas juoksua. Ensimmäiselle juomapisteelle päästyäni, pysähdyin kun kipu oli lähes sietämätöntä. Pidin sormea stop napilla kauan ja mietin, että mitä hittoa mä nyt teen? Mietin, että kun en tee tätä rahasta ja tämä on vain harrastus niin miksi rikkoisin itseni, niin että toipuminen ja mahdollinen tulossa olevan vamman kuntoutus veisi vaikka puoli vuotta? Painoin stop nappia. Todella vaikea päätös. Pyysin isältä anteeksi kun olin luovuttanut. Nyt ei ollut kyse siitä että ei pää tai kunto olisi kestänyt, tai että olisin polkenut itseltäni jalat alta. Ei tosiaan. Reidet oli vahvat kuin härät ja juoksu vauhti lupaili todellakin hyvää, mutta se ei tullut tällä kertaa. Nilkutin kohti maalialuetta. Edelleen tuntui joka askeleella kuin joku löisi puukolla pohkeeseen. Ilmoitin jättäväni kisan kesken, otin läjän karkkia ja muuta purtavaa sekä redbullia. Vaihdoin vaatteet ja menin aidan viereen kannustamaan vaimoa. Olisitte nähneet hänen ilmeen kun tsemppasin aidan takaa siviilit päällä. Hän teki hienon kisan ja juoksi maaliin ensimmäisen puolimatkansa, kisa johtajan kannustaessa vieressä. Huikeeta.
Illalla yritin hukuttaa pettymystäni muutamaan tuoppiin. Siinä onnistumatta.
Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo keskeytys oli paras päätös mitä olen koskaan tehnyt, ja arvatkaas mikä motivaatio siitä tuli? Jos olisin tehnyt sen sub 10 ajan joka oli tuloillaan, niin miten olisin saanut itseni motivoitua uudelle kaudelle ja millaiset tavoitteet sinne asetettaisiin, kun koko kausi oli taas mennyt nousujohteisesti. Nyt jäi suden nälkä. Pari bisseä ei auttanut ja siksi ilmoittauduin heti ensi vuoden kisaan. Nyt tiedän millaiset on reitit ja millainen on tuuli. Tarvitaan lajivoimaa koipiin lisää jotta jaksaa ajaa kaikkien ohi vastatuuleen.
Tavoite on selkeä. Nousen ikäsarjassa ylöspäin ensi vuonna. 40-44 sarjaan. Almeren kisa on ensi vuonna ETU pitkänmatkan EM kisa. Podium on tavoite. Mutta top 6 sija riittää. Sitten voin hakea 2020 kaudelle AG maajoukkueeseen ja näin pääsisin Suomen väreissä kisaamaan Pitkänmatkan MM kisoihin Hollantiin vuonna 2020. Eli tästä tuli yhtäkkiä tälläinen 2 vuoden super projekti. Mahdollinen Hawaii paikka tavoittelu saa nyt odottaa vielä muutaman vuoden. Menen ensi vuonna myös puolustamaan Race Director sarjan mestaruuttani Samorin The Championships kisaan. Kuten Almere järjestäjille sanoin,
I will be back next year, and I’m going to be one lean mean motherfucker!
Kisa on kyllä hieno ja todella hyvin järjestetty. Sinne on helppo matkustaa ja kaikki on lähellä. Voin lämpimästi suositella!
Lokakuussa ajattelin käydä tekemässä keilatermein ns. paikkoheiton. Eli juoksemassa Maratonin, kun muutama viikko sitten jäi päivä hieman vajaaksi. Kunto tuntui/tuntuu olevan ihan hyvä joten miksi ei. En ole koskaan juossut maratonia ilman perus uinti, pyörä alku verryttelyä joten jännää nähdä kuinka siinä käy. Jalkakin tuntuu olevan juoksu kunnossa joten tässä on 5 viikkoa aikaa treenata. Kiitos Satama Wellness Olli Heinoselle, joka sai jalan hierottua kuntoon muutamalla käynnillä.
Kalenteri alkaa olemaan valmis ensi vuodelle jo. Tein sen kisan jälkeisenä päivän lounaan jälkeen juuri enne päikkäreitä. Muutama maybe vielä. Pitää hieman karsia, mutta ehkä 2 täyttä.. Katsotaan..
Kiitos kaikille jotka ovat minua tukeneet kuluneella kaudella! Arvostan suuresti! Ensi kaudeksi on luvassa jotain aivan mind blowing juttua..
Että odottakaas vaan…
// Kimmeli
kimmoholmstrom.com 