Kesä oli ja meni.

Ei vitsi. Kesä oli ja meni taas. Juurihan se vasta alkoi. Mutta kerrankin meillä oli oikea kesä ja oli lämmintä. Joku valitti etä on liian lämmintä, pyh sanon minä. Kohta on kuitenkin kylmä kuin siperiassa.
Olen viimeaikoina miettinyt että mikä tässä oikein viehättää, kun joka päivä treenaan monta tuntia päivässä päivätöiden lisäksi? Tämä tekee minusta paremman ihmisen. Se se on. Siksi herään joka aamu iloisena ja valmiina päivän uusiin haasteisiin. Mikään asia ei tunnu ylitsepääsemättömältä, kun treeneissä viet itsesi toisinaan henkiselle rajalle ja sen yli. Ne on ne veto treenien viimeiset vedot. Siinä sitten räkä poskella survot viimeisiä minuutteja. Hieman tekee jo kipeää ja henki ei tunnu kulkevan ja tekisi mieli keskeyttää kun olisi hieman väsy ja nälkä ja, ja, ja, ja, ja. Turpa kiinni vätys. Last set best set!  Fyysinen puoli hoituu viemällä tossua toisen eteen, mutta pääkopan sisällön muokkaaminen tavoite matkan vaatimuksiin soveltuvaksi onkin ihan eri juttu. Varsinkin jos matkan aikana alkaa painamaan, niin se on helppo huijata omaa mieltä. Mutta kun ei pitäisi. Tässä minulla on hieman painiskeltavaa vielä.

Kesän kisoista sen verran että kävin tuolla Kiskossa kiskomassa heidän ihanalla ja leppoisalla kisareitillä.. Mäet ei ole vieläkään se mun juttu. Parasta oli Jonas Blom:n kommentti kisan jälkeen. Hei, sä hyydyit vähemmän kuin viime vuonna! Kiitos! Tämä kommentti meni jopa uuden henk.koht reitti ennätyksen ohi. 5 km kääntöön saakka olin sijalla 3, lopputuloksissa sija 8. Kelpo suoritus. Kiskosta ei ole kuvallisia todisteita, koska hovikuvaajalla oli muka parempaa tekemistä..

Joroisten härkä festivaaleilla tuli myös piipahdettua. Keli oli mitä parhain. usean viikon ajan oli yli 30 astetta ja kisapäivänä sitten hädin tuskin 20 ja vettä satoi ihan perkeleesti. Ilman märkkäri suoritettu uinti oli äärettömän kivaa ja kulku oli ihan hyvää 30:55 ikäsarjan kolmantena pyörälle jota sai ajaa yksin 50 km ja meno oli aika lussua. Tomerin saavutettua minut ajoimme kimpassa loput vuorovedoin vastatuuleen ja kaatosateeseen. 2:19 pyörästä jäi hieman huono maku. Se ei ihan ollut sellaista ilotulitusta kun olisi voinut olla. Juoksuun sijalta 9, joka ei ole meidän tasolla. Kaatosateet oli tehneet juoksu osuudesta maastotriathlon maisen näyttämön. Siihen keliin ja muta/vesi/kura/lieju alustaan nähden oma puolimaraton ennätys (1:40:59) oli hyvä. Ikäsarjan sija 11. kymppisakki oli tavoitteena mutta se jäi minuutin päähän.

 

Nyt tässä ollaankin valmistauduttu kauden pää juhlaan. Challenge Almere-Amsterdam täysmatkaan ei ole enää kuin 2 viikkoa. Olen valmis, saako jo mennä? Treenit uuden master coach Darby Thomaksen kovassa  on sujuneet todella hyvin. 3kk sitten kun Darbyn kanssa aloitin, niin ensimmäiset viikot olivat rankkoja ja enkä ole vähän aikaan ollutkaan niin väsynyt treeneistä. Mutta nyt kroppa on jo tottunut määrään ja tehoon niin mikäs tässä. Juoksu on aina ollut se mun heikkous ja siihen on nytkin panostettu ja se näkyy. Vauhti on ihan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Tuntuu että jopa pyörä ja myös uinti on tässä ajassa vahvistunut entisestään. Jos Kaikki menee hyvin ja palaset loksahtaa kohdalleen kelien ja muiden muuttuvien tekijöiden kanssa niin lause lentävä Hollantilainen lausutaan vast edes lentävä Holmströmmi. Mutta voi toki olla että koko homma menee sarjakuvamaisesti ihan riks, raks ja poks koska mun kisanumero on erään legendaarisen säheltäjän punaisen auton rekisterinumero.
Painokin on tässä prosessissa tippunut ja se jos mikä on auttanut tuohon juoksuun. Tarkoituksella en ole mitenkään laihduttanut vaan treenit ovat sen verran kovia että ei ehdi syömään. hahahahahaha.
Hei oli minulla tuossa syntymäpäivätkin. Se tarkoittaa sitä että ensi vuonna siirryn ikäsarjoissa eteenpäin. Mutta tarkoittaako tämä sitä että minulla on mahdollisuudet pärjätä paremmin? Ei välttämättä. Sillä on mm. Sauli…

Koitan tehdä Almeresta pientä kisa ennakko stooria. mutta jos ei kuulu (joka on hyvin mahdollista) niin Instagram kertoo kaiken. @imkimmohoo

Nyt tarvii ampaista taas asfaltille. Chief:n ruoska laulaa..

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s