Ei vitsit. Kesä alkoi meillä ajoissa taas tänäkin vuonna. Espanjassa 9 päivän treenileiri ja 7 päivän saldona 760km pyörää hieman juoksua ja vielä vähemmän uintia. Sain vahvistettua myös melkein katoamaan päässeet rajat. Ja tiesitkö että pilvisenä päivänä ei tarvitse aurinkorasvaa,? varsinkaan jos ajaa liki 7 tuntia… kolme äxsää, väärä vastaus ja ei jatkoon! Ensi kerralla poika laitat sitä rasvaa sitten! Pisin lenkki tehtiin tietenkin tuona melanooma päivänä. 182 km joka sisälsi viimeiset 40 km 8/ms puuskittaista vastatuulta. Se oli varsin ihanaa se. Parempi tuollaiseen on tottua kun Almeressa voi olla jotain saman oloista vastassa syyskuussa. Pari piukkaa nousua tuli myös ajettua. El Hondon 10,4 km pitkä nousu jossa viimiset 2 km on sellasta 10-14% nousua. 350W riitti pitämään pyörän ainoastaan liikkeessä. Toinen oli Kasurisen jokerikortti nousu. Murcian kaupungista lähtevä puikko suoraan ylös kukkulalle josta näkee koko kaupungin yli. Aivan huikee paikka! Nousu ajetaan aina silloin tällöin Espanja ympäriajossa ja tiehen oli kirjoitettu mm. Val Verde:n nimi useaan kertaan. Nousu oli kokonaisuudessaan noin 6-7 km pitkä ja keskijyrkkyys kait jotain 7% luokkaa eli melko tiukka. Ja todella huono suorastaan luokaton tienkunto ei ainakaan edesauttanut ajamista, mutta maisemat oli spektacularrrrrrr!
Joskushan näiden reissujen on päätyttävä, vaikka ei haluaisi. Toki, kotiin on aina kiva tulla. Ja olihan meillä VIHDOIN alkanut kevät ja sai viedä leijona pyörän ulos olohuoneesta.
Tulin Espanjasta kotiin tiistaina 24.4. Keskiviikkona kävin uimassa reilu 3 tonnia seuran uinti valmennuksessa. Torstaina vuorossa oli kymppi tempo joka oli samalla osa seuran testikisa sarjaa. Leirin väsyttämillä jaloilla ajaksi tuli vaatimaton 15:23. Perjantaina lepo ja lauantaina Aurajoen yöjuoksu 10 km. 5 min enne starttia mulla ei ollut minkäänlaista hajua pääsenkö edes maaliin, kun verryttelyssä jalat tuntuivat todella ei kisa kireiltä. Lähdin liikkeellä fiilispohjalta. Ajatuksella ehkä 4:25 olisi vauhti jota ehkä pystyisin pitämään. Onhan sitä aina aikaa kiristää ja taktiikkana oli että muut hyytyy kun innoissaan aloittavat perinteisesti liian lujaa. Sykkeen puolesta kaikki oli juurikin uomissan, joten pidin saman vauhdin ensimmäisen kierroksen loppupuolelle saakka. Toisen kierroksen alussa kiristin tahtia ja saavutin ja ohitin selän jota olin koko ekan kierroksen kytännyt enkä päästänyt enää ohi. Maalissa hämmennyin ajasta 42:53. Se on liki 3 min kovempi kuin aikaisempi. Ja samalla parani myös 5 km aika. keskivauhdit kierroksille 4:23 ja 4:18. Täydellinen tämän hetken kunnon mukainen sekä treenien määrään soveltuva nousujohteinen suoritus. Tästä sain hyvää uskoa tulevaan ja hieman pohjaa sille miten viikon päästä kisattava SM Duathlon tulisi tehdä. Muutama pyörätreeni IA:lla vielä ennen kisaa niin joskos jalat tottuisi pyörittämään kilpurin kampia.
SM Duathlon, Rusko (4,5km / 20km / 4,5km)
Aurinko paistaa, tuulta ei ole nimeksikään ja parkkipaikka kuhisee tuttuja eri puolelta Suomea. Keli jos mikä nosti fiilistä. Ensimmäinen oikea kesäpäivä! Perjantaina vielä pähkäilin että pitääkö pyörään laittaa tuuliliiviä kun ilma oli +6 ja 5m/s tuulta. Tänään ei, vaan aurinkoa täydeltä taivaalta. Pienet verryttelyt ja pyörä telineeseen. Wattimittarista ei tällä kertaa ole apuja, kun se lakkasi toimimasta. Pitänee soitella Garminille että wtf? No, fiiliksellä mennään. Startti kajahti. Kaikki lähtee kuten aina ihan v+&%n lujaa. jarruttelin vauhtia tavoitteeseen sopivaksi. Yöjuoksu antoi hyvät lähtökohdat tähän. suurin osa juoksi ohi, mutta pidin pääni ja pysyttelin sota suunnitelmassa jolla ajattelin saavani tästä kovan ja nousevan harjoituksen. Luotin kyllä pyörään joka on viime aikoina tuntunut vahvalta. Juoksusta vaihtoon ja pyörän selkään. Ana kynnys löytyi helposti ja pidin sykkeen siinä. Ajoin ohituskaistaa alusta loppuun saakka. Tuomareita oli reitillä, mutta mitään penaltia ei kenellekkään jaettua, vaikka aihetta olisi ollut! Pyörän lopussa molemmat pohkeet kramppasivat ihan huolella ja veti pohkeet ihan kivikovaksi. Pelkäsin kaatuvani vaihtoalueen eteen kun nousin pyörältä, mutta kaikki meni hyvin. Toiseen juoksuun lähdin ajatuksella 4:20 alkuun vauhdiksi ja fiiliksen mukaan kiristetään maaliin. Kaikki sujui juuri niin kuin pitikin. Juoksu on kehittynyt todella paljon, mutta ei ole vielä mitään super hyvää. Pyörä oli ikäsarjan kovin ja koko päivän kuudenneksi nopein jonka jälkeen pystyin vielä juoksemaan helposti omalla tasolla ja kiristämään loppua kohden. Maaliin tultiin hieman alle 4:sen vauhtia.
Juoksu 1, 18:46, 4:23/km
Pyörä 30:01
Juoksu 2, 18:09, 4:18/km
Ja yllätyksekseni 1:08 loppuajalla irtosi podium paikka! SM-Pronssia! Ensimmäinen mitalli sitten teini vuosien soutu harrastuksen. Eli loisto päivä.
Tässä tekemisessä alkaa nyt olemaan mukana jo hiven järjen käyttöä sekä omien kykyjen tuntemusta niin että nämä kaksi asiaa ja legendaarinen maltti on valttia alkaa tuottamaan tulosta. Sellainen perus nyt lähtee allout tyyppinen ratkaisu olisi taas tässäkin tuonut vaan huonon mielen sekä huonon lopputuloksen. Ja jopa näin lyhyellä matkalla pieni passaaminen vauhdin kanssa ekassa juoksussa kantoi hedelmää loppu kisasta. Niin mietin tässä vaan että millainen vaikutus sillä on kun aletaan menemään minun moottorille paremmin soveltuviin puoli ja täys matkoihin?
Viikko hieman kevyempää ja valmistavia tekemään Samorinia varten. Noh, viikko Duathlonin jälkeen lauantaina nousi kuume joka jatkui koko viikonlopun yli. Menin maanantaina lääkäriin. Kehkoputken tulehdus. Ehkä virusperäinen. Jokin influenssan muunnos hommeli. En minä tai lääkärikään tiennyt mistä tullut. En kuulemma ollut ensimmäinen hyvä kuntoinen joka oli saman taudin takia käynyt lääkärissä samojen vaivojen kanssa. Yksi heistä joutui jopa keuhkoröntgenin kautta sairaalaan pariksi päiväksi kun virus oli päässyt keuhkoihin saakka. Aika kovaa hommaa. Antibiootit onneksi tehoavat ja kuume on poissa sekä tukkoisuus kaikkoaa ja päivä päivältä parempi fiilis. Että kyllä tämä tästä mutta ei tää nyt ihan sellaista valmistautumista ole mitä ajattelin. Uskon kuitenkin että saan vielä homman nippuun ennen reissua ja kisasta tulee hyvä suoritus. Loppu viikosta kevysti liikkeelle jo.
Leijona is back!
// Kime