Kesäkuu

Kesäkuu, kuu jolloin kesän pitäisi viimeistään alkavan. Not. Tänä vuonna kesällä tuntuu olevan vettä kaasarissa tai jotain kun yskii tuo käynnistyminen niin pahasti. Mutta eiköhän se siitä sitten. Viimeistään ensi vuonna. Kaikki tehtävät työt ja harjoitukset ovat pitäneet sen verran kiireisenä, että on tämä raapustelu unohtunut ihan kokonaan. Koitetaas taas jos irtois jotain tarinaa. Jos ei varhaisen kevään Orihuelan puolikasta lasketa, oma kisakausi starttasi Vantaan SM-sprinteistä. Ensimmäistä kertaa olin Vantaan startti viivalla. Paljon olen kuullut juttuja varsinkin juoksu reitin raakuudesta, ja jutut oli täyttä totta. Se oli infernaalinen 5 km juoksu. Uinti oli taasen hyvinkin tasainen ja se meni paremmin kuin odotin. 750m/10:58. (sija 3)

IMG_3088
Vi%# mun chippi on laukussa, voitko hakea sen 🙂

Pyörä lähti sujumaan hienosti. Uinnin nopeus auttoi siihen että pääsin aika kärjessä reitille. Tehoja en saanut ylös tavoitteisiin sitten millään, mutta meno oli muutoin ihan hyvää ja voimakkaan oloista. Viimeisellä kierroksella takaa puuskuttava tappi tuntumalla ajava heterojuna sai minut epäurheilijamisesti kiinni ja jäivät eteeni nussuttamaan. Mielestäni te kaikki voitte painua helvettiin. Vaihtoon vauhdikkaasti sijalta 5. Pieni ajanotto chippi säätö vaihdossa, ja muutama possujunan hiilivaunu vaihdossa ohi. juoksuun sijalta 7. Herranjumala mitä mäkeä. Ei tälläinen mätipussi ole tehty tuollaisia varten. Olen suorien linjojen mies. Vaivalloisesti taapersin reitin kiukulla loppuun. 35-39 sarjan sija 10. Tämä nostaa kuntoa kivasti.

 

Parin viikon päästä oli vuorossa legendaarinen Kisko triathlon ja perusmatka. Alunperin ajatus oli osallistua Vierumäelle, mutta Kiskon sijainti voitti. Perus levollisin mielin matkaan. Ainoana poikkeuksena että rouva ei ollut mukana. Olisko jopa ensimmäinen kerta kun hän ei ole kisassa kuvaamassa ja huutamassa? Samin ja Juhan seura saa kelvata. Vaikka oli kovin tuulinen päivä 6-8 m/s ja puskittaista vielä, niin perus levykiekko setillä mentiin. Varmistelin tätä vielä edellisenä iltana ja vastaus oli että ei vaikuta kun en paina 55 kiloa. Voi kumpa painaisinkin, niin juoksu kulkisi, mutta sitten ei voisi ajaa levyllä. hmm… Olin erittäin rauhallinen ja rento ennen starttia. Sain kaikki hoidettua ajallaan ja rauhassa kuntoon, kun aikaa oli tarpeeksi.

IMG_3373
Pyörä oli pakko laittaa kahvoista telineeseen, koska näissä lasten koon pyörät jää muuten ilmaan roikkumaan 🙂

Verrasin muka 17 asteisessa vedessä 10 min. Teen aina muutamia tekniikka juttuja vedessä + pakolliset jännä pissat. Jos ei pukuun kuse, ei kulje. Se on meidän motto. Eturivistä matkaan. Vaikka tuuli niin järvi oli melko tyyni. Reitti oli merkattu 3:lla poijulla ja 3:lla väli poijulla. Ero Vantaan starttiin oli että nyt lähdin heti paukusta omaa rennon reipasta matkavauhtia enkä yrittänyt uida muiden mukana liian lujaa. Tämä toimi, koska ensimmäisen poijun jälkeen huomasin olevani neljäntenä. Sama asetelma säilyy melkein rantaviivalle saakka. Sprint lähtö ja sen uimarit kiersivät 500m reitin ja näin ollen uimme viimeiset 100-150 metriä samaa matkaa. Se hieman sekoitti, ja peesissä tullut duden ohitti minut. Vedestä ylös sijalla 5 ja aika 21:58
Vaihto oli hidas. Hihaton kisa-asu olisi ollut nopeampi, kun sen olisi voinut pitää ylhäällä märkkärin alla ja Kiskon numeroliivin siinä päällä.Nyt jouduin pukemaan kaikki vaihtoalueella. No se on semmost. Pyöräily alkaa ihan sairaalla mäellä. Se jos joku saa sykkeen ylös… Ensimmäiseen 20km en päässyt tavoite watteihin, jalat oli jotenkin kohmeessa. Hieman ennen kääntö paikkaa tykit lämpeni, ja ajo alkoi tuntua mukavalta. Takaisin vaihtoon tultaessa vastatuuleen ajo oli perus vahvaa ja watitkin suurin piirtein siellä missä pitäsi. Todella mäkinen maasto tekee ajosta todella pätkivää ja hankalaa. Tasaisuutta on vaikea pitää yllä. Tosin  matka on sen verran lyhyt että sama se kunhan tuuttaa menemään. Pyörä 1:08 ja risat. ihan ookoo. Juoksua jännitin. Se on myös mäkinen, todella mäkinen. Vantaalla mäet kostautui ja en päässyt mihinkään. Eipä ne nytkään helppoja olleet. Perus puurtamista. kerroksen alussa oleva mäki on kolme portainen. Eli todella ärsyttävä. Toisella kierroksella yökkäilin tässä, koska limaa jää kurkkuun kun juoksen ”kovaa” Koitin kröhiä sitä pois, mutta oksentamiseksi se meni. Juoksussa ei ollut vielä sellaista tekemisen meininkiä, taikka sellaista hurmosta mitä esim viime vuonna Joroisilla oli. Mutta kyllä se sieltä vielä tulee. Maalissa 2:25 ja risat. sija 19/109 Oma uusi perusmatkan ennätys parani vajalla minuutilla. Mutta Ainoastaan uintiin olen täysin tyytyväinen. Odotan kun pääsen pidemmille matkoille, niin jalkojen aukeamisen jälkeen on vielä vähintään 70km pyörää jäljellä. All the time in the world aikaa ottaa kaikki kiinni… Ja hei muistin Chipin!

Viikon päästä sitten Joroinen. Treenit kovenee kovaa vauhtia, kun Vichy lähenee. Tämä haiskahtaa taas puoli ammatti maiselta urheilulta. I like it a lot! Mulla on Joroisten tavoite selvä, mites sulla?

Tein myös pientä säätöä pyörään. Nostin aerotankoja 20mm, kun asento tuntui kuitenkin liian matalalta ja uskon että se on vaikuttanut myös juoksuun. Ajamissani kymppitempoissa ero 2 viikkoa, ja keli käytännössä sama. (6 m/s tuuli ja samasta suunnasta.) Setuppi sama, erona vain tuo 20mm palikka. matalalla ajettu 299W/14:37 ja edellispäivänä 297W/14:25
Ja päälle juoksemat 3 min VK:t oli nyt helppoja… Vissiin joku ero… Noissa Profilen tangoissa on kyllä todella hyvät ja helpot säätö mahdollisuudet. Kannattaa tutustua. Ja Profilen Altair disc levy. Tsiisus ku hyvä ajaa.

Uudet ON Cloudflow:t otettiin laatikosta ja juoksen niitä tässä sisälle, niin saan Vichyssä paukuttaa juuri sisään jaetuilla tossuilla. Ja jo hyväksi ja parhaaksi havaitun REX ketjuöljyn rinnalle sain testiin REX Race Day spraytä… Nyt otetaan katsokaas #kaikkikortitkäyttöön

 

Joroisilta raporttia sitten seuraavaksi.

Loppu kesän kalenteri siis seuraava.
14.7 SM puolimatka, Joroinen
29.7 Säkylä triathlon, perusmatka
28.7 IRONMAN Vichy

Peace out!

//Kimmonaattori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s