Kotona. Kisasta on nyt 7 päivää. Jalat ei satu enää, tuolilta pystyn nousemaan ilman karjumista, pääsen kyykkyyn sekä sieltä ylös ilman apua ja saan sukat itse pois jalasta. Sekä mikä parasta ei tarvitse kulkea pakittamalla rappusia tai inva-ramppeja pitkin.. Tälläistä on teräsmiehen kisan jälkeinen elämä. Ja mitä seurailin kisan jälkeen muiden toimintaa, niin en ollut yksin tämän ongelmani kanssa. Kaikki klenkkaavat ihmiset nyökkäilivät toisilleen, merkiksi siitä että i know. Vaikka lopussa oli hieman ongelmia niin kisasta jäi kyllä todella hyvä fiilis ja todisti että jos jaksaa treenata pitkäjänteisesti, järkevästi ja maltilla, niin tulosta tulee. Reissun ja kisan kulku oli sitten seuraavanlainen.
Saavuimme Calellaan torstai iltana. Kasasin pyörän, käytiin hotellini puolihoitoon kuuluvalla illallisella sekä kaupassa. Nukkumaan 22.00
Perjantaina herätys 07:00. Märkkäri päällä ja jalat vedessä 08:15 30 min uinti sisältäen 3x 100m kisavauhtista uintia. Uinti tuntui kerrankin hyvältä ja helpolta.
Suihkun kautta aamupalalle. Oli muuten aivan mahtava tapa aloittaa päivä. Seuraavaksi ilmoittautumaan ja hakemaan kisamateriaalit sekä noutamaan se 1/3 asia eli reppu! Ja tietenkin vierailut merchandise sekä expo alueella… Mastercard tykkasi taas.. Pieni välipala pizza ranta ravintolassa ja El Toron kanssa pyörä treeniä tekemään. Ajoimme kisareittiä pyöritellen aina sisämaahan kääntyvään liikenneympyrään saakka ja tsekattiin se nousun alku. Helppoa nousua, mutta rauhassa tarvitsee ottaa. Muuten menee yli. Teimme 3x3min IM vauhtista pätkää väliin ja palasimme hotellille. 
Hölkkäsin päälle hetken. Pienet päikkärit ja Welcome partyyn syömään. Otin myös yhden oluen.. Lauantai alkoi taas 30 min aamu uinnilla. Tänä aamuna meistä olikin tullut Duo:sta Trio. 
jonka jälkeen aamupala, kisainfo josta seuraamaan Sarin IronGirl juoksu tapahtumaa.
Pyörän ja vahtopussit veimme iltapäivällä, josta kisa pizzalle. Ei kisaan voi mennä jos ei edellisenä iltana ole syönyt pizzaa. El Pollo oli valintani. Ja kokista juomaksi. Hotellille aamuna tavaroita valmistelemaan. Laitoin suolatabletit valmiiksi minigrip pusseihin. 10 tabua per pussi. Toinen pyörään ja toinen juoksuun. Laitoin geelit ja patukat sängylle energia suunnitelman mukaiseen järjestykseen, geeliboksiin menevät tavarat sekä runkoon teipattavat geelit niputin teipillä yhteen, ettei tarvitse aamulla ihmetellä että mitähän vittua. Siitä voi syntyä paniikki ja se ei ole hyvä. Mitä rauhallisempi on silloin aamulla sen parempi. Street wear pussiin laitoin vielä led otsalampun. Afrikassa olisi ollut käyttöä, kun vaihtoalue oli pimeä kuin luola. Täällä vaihtoalue on fudiskentällä, joten keinovalojen loisteessa näkee hyvin. Juomat pullot valmiiksi, juoksupussiin menevä vesipullo, vaihtovaatteet sekä uinti tavarat. Kaikki done. Tein triathlon jeesukselta opitut special kisaa edeltävät iltapalat
ja loppuillan sotkinkin sänkyäni pretzeleitä syömällä ja katsomalla Australian tulli sarjaa. Uskomattomia kokkelin salakuljetus yrityksiä…Puhelin vilkku viestiä. Siinä luki. Make the race yours! Crush it! Tuo mielessä nukkumaan. kello 22:00
Raceday!
Herätys 05:00 Aamupalalle 05:30. 1 leipä, 2 kuppia kahvia ja 2 lautasellista samaa edellisiltana syötyä sötköä. Pussi ja pullo kantoon ja 2km kävely vaihtoalueelle. Alue aukesi 06:30. Olimme paikalla juuri kun portit aukesi ja musiikki alkoi soimaan. Startti oli 8:20 joten aikaa oli ihan hyvin. Pumppasin renkaat. Perjantaina ajetulla lenkillä mulla oli renkaissa perus 6-6,5 bar tuntui hieman pehmeältä ja tahmealta, joten laitoin seitsemän. Pullot telineisiin, 3 geeliä teippasin vaakaputkeen ja 7 laitoin geeli boxiin, niin että syöntijärjestys on oikealta vasemmalle. Wattimittarin kalibrointi. Pyörä valmis. Suolat, vesipullo ja geelikarkit juoksupussiin. Check. kello 07:15 Istuin vaihtoteltan penkille, ja puin märkkärin lanteille, rasvasin niskan, hartiat, kainalot ja käsivarret. Pumppu ja street wear pussi järjestäjille. 
Rouva oli VIP alueella, hän auttoi puvun vetskarin kanssa muutamat liikkuvuus harjoitteet. 30 min jäljellä. Söin geelin. Veteen verraamaan. Pissasin. Hieman scullingia ja kylkipotkuja sekä lyhyitä spurtteja 07:45 ja olin valmis starttiin. Lilluttiin Samin kanssa vedessä ja puhuttiin paskaa. Nousimme hieman ennen kasia, jotta ehdimme rolling start karsinaan enne kuin tulee ruuhkaa. Pukuja päälle paniikissa päälle repiviä miehiä tuli vastaan. Ilmeisesti meinasi tulla kiire. 
60 min kyltin kohdalle parkkiin. Pissasin. 08:00 verryttely aika on ohi. Kaikki valuivat lähtökarsinoihinsa. Musiikki pauhaa, jotkut tanssii, toiset räplää laseja tai asettelee lakkia, osa tärisee. Minä venyttelin. Pissasin taas. Juuri ennen PRO starttia meni sähköt ja lähtö kaari romahti. Paul Kaye tuli huutelemaan kopista jotain. Eräs herra siinä vieressä huusi että where is my fucking AC/DC? Kaikki repesivät nauramaan.. Muutama minuutti ja sähköt tulivat takaisin. Diskon sijaan ämyreistä alkoikin soimaan Thunders truck ja Paul kuulutti, Sir, here is your AC/DC! Jengi alkoi huutaa suoraa huutoa. Thunder na na na naa na na naaa naaa thunder.. Puin nyrkkiä ilmaan. Erikoisen tästä teki myös se, että AC/DC Razors edge oli eka levy (vinyyli joka mulla on vieläkin) jonka ostin omilla rahoilla. Ostin myös lippiksen. Se oli päheä. Olin ihan fiiliksissä. Pissasin taas. Naisten PRO startti. Enää muutama minuutti.
Edelleenkään ei jännittänyt. Olin itsevarma ja rauhallinen. Sitten kuului Ironman Barcelona is GO GO GO!!!
UINTI 1:00:43
Jono alkoi liikkua. Veteen päästettiin 6 ihmistä 4 sek välein. Sukelsin aallon läpi ja aloin kauhoa. Spurttasin ekalle poijulle (300 m) oli väljää uida. Ei ruuhkaa. Tavoista poiketen tungin sisäkurviin ja päätin pysytellä poijujen lähellä koko uinnin. Takasuora oli 1750m pitkä. Käännöksen jälkeen rauhoitin vauhdin sellaiseen omaan rentoon kovaan matkavauhtiin. Hetken keskityin vetoon, käden ja vartalon asentoon. Sain heti jujusta kiinni ja uinti tuntui helpolta. Ohittelin porukkaa aika tavalla. Hymyilin kesken uinnin. Se oli niin helppoa ja vaivatonta. Pari kertaa joku hipaisi jalkoja. Ei muuta kontaktia. Meri oli rauhallinen. Sellaista loivaa maininkia, ei aallokkoa ollenkaan. 3000m poijun kohdalla ohitin yhden vihreälakkisen PRO miehen… Viimeinen Arenan kääntöpoiju. Käännöls vasemmalle kohti rantaa. Pää ylös suunistaakseni. Näky pysäytti. Iso keltainen Powerbar rantaumiskaari ja 6 ihan törkeen kokoista Suomen lippua. 
Menin kananlihalle. Näky oli uskomaton! Olin menossa kohti kotia! Huikeeta. Ei ongelmia rantautumisessa. Oma kello ei mennyt lähdössä päälle ja huomasin tämän ekalla poijulla. Painoin sen siinä uidessa siellä käyntiin. Rantautuessa, kello näytti 55 ja risat. Laskin että juuri alle tunti ehkä. Se olis kova! Juosten vaihtoon. Omat vaihtopussit löytyi helposti koska telineessa sattui olemaan juuri tarra 1330. Kamat vaihtoon. Patukat ja suolat taskuun. Kengät laitoin tällä kertaa jo teltassa jalkaan. Vaihtoalue ja matka tielle oli lyhyt, ja ensimmäisenä ajetaan 3km tekninen osuus kaupungissa jossa hidastetöyssyjä, 90 mutkia ja kapeita kujia, niin en viitsinyt ottaa riskiä että en saa kenkiä jalkaan, tai kiinni siinä melko lyhyellä suoralla ennen kuin käännytään alikulku tunneliin. Tällä teknisellä osuudella ei saanut ajaa aerotangoilta ja peesikielto ei ollut voimassa.
Pyöräily 4:58:58
Kaupungin läpi rauhassa ilman ongelmia. Pulloja oli tipahdellut sinne ja vähän tänne. Ekan liikenneympyrän jälkeen alkoi peesikielto ja samalla eka ylämäki. Aloin syömään patukkaa. Jengiä paineli ohi sankoin joukoin. Minä pyörittelin mäen ylös ja söin patukkaa.. Pakko muuten tässä välissä hehkuttaa että Powerbar:n natural energy patukat soveltuvat tälläiseen sitten äärettömän hyvin, koska ne ei sula! Suosittelen.
Ja varsinkin tuo strawberry/cranberry oi oi oi oi. Kumpuilevan reitin alkuosuudella ylämäkien vastapainoksi on aina alamäki ja tänään vielä lisäksi myötätuuli vauhtia liki 60. Aina kun vauhti kipusi liki 50 km/h vedin itseni matalaksi ja annoin pyörän rullata, ja vahti kiihtyi liki kuutenkymppiin. Nuo Profilen kiekot muuten rullaa sitten ihan pirun hienosti. Pelkästään rullaamalla pääsee ohittelemaan. Kumpuilevan osuuden jälkeen tie oli täysin flätti. Watit tavoitteisiini niin että syke pysyy kohtuullisena. Vauhtia 40 molemmin puolin. Aikamoisia junia meni ohi, ja aikamoista vauhtia. Yritin siinä painaa mieleen ohittelevien numeroita ja nimiä, että jos mahdollisesti törmätään vielä. Ja kyllähän osa selistä tulikin vastaan myöhemmin. Reitillä on todella paljon liikenneympyröitä. Ne pystyy ajamaan lujaa, mutta pitää olla todella tarkkana, hieman ennakoida ja luottaa siihen että pyörä pysyy pystyssä. Yhteen ympyrään joutui jarruttamaan, mutta muuten riitti kun nosti selän suoraksi ja kurvasi läpi kuin mottoripyörällä konsanaan. Ihme ettei tukipolvi osunut maahan. Ajoin omaa ajoa välittämättä mitä muut tekee. Ei se ole minulta pois jos joku on niin idiootti että peesaa törkeästi. Tuomarit vihelteli pilliin ja antoivat varoituksia. Sain yhden ryhmän kiinni ja jäin siihen perään hetkeksi. Ryhmä alkoi rakoilla ja vauhti hidastua joten pyyhkäisin ohi. Saavutin seuraavaa. Eipä siinäkään kauan tarvinnut olla kun 3 sai penaltyn peesaamisesta ja heidän possujunansa räjähti sitten siihen. Reitin ainoa ylämäki. Pisto sisämaahan. 7 km loivaa nousua. Alku jopa näytti nousulta. Juomapisteeltä uusi urheilujuoma ja vesipullo jonka tyhjensin kypärään, niskaan, muniin ja reisiin. Vaikka oli puolipilvistä, niin viilennys oli todellakin paikallaan. Juomapisteen jälkeen tie näytti suoralta, ja juuri ohittamani ryhmän rippeet painelivat ohi. Innoissaan tai suutuspäissään ajoivat kuin riivatut, varmaan tajuamattaan että tämä oli edelleen nousua. Poljin wateilla ylös. Toiseen suuntaan tultiinkin sitten sellaista laukkaa että alta pois. Se oli vauhdin hurmaa se! Kääntöpaikalla sain yhden porukan kiinni, ja jäin siihen perään peesailemaan. Takaisin päin olikin sitten täysi vastatuuli. Kerrankin ajattelin järkevästi, että on fiksumpaa ajaa porukan perällä kaupunkiin saakka ja vasta siellä talojen suojassa ohittaa koko porukka kun vastatuuli ei enää haittaa. Näin säästäisin voimia jaa menetetyn vauhdin saisin takaisin taas meno matkalla. Isot Suomen liput toivottivat tervetulleeksi viimeisen laskun mutkassa.
On se vaan hieno näky! Eka kierros ei tuntunut käytännössä missään. Toinen kierros oli ensimmäisen toisinto, sillä erotuksella että alkoi olemaan tarve pissa hommiin. Voi kuulkaa kun yritin ajaessa kusta, mutta ei niin ei. Ei millään. Hah, mutta muistin että sisämaan piston alamäessä, joku sankari oli parkkeeranut pyöränsä hätäpuhelin levennykselle ja helpotteli paineitaan siellä. Otan saman taktiikan, koska olo alkoi olemaan jo aika tukala, ja pohdin että saan kusemalla menetetyn ajan takaisin, kun olo kohentuu. Tilaisuuteni tuli. Pysähdyin ja nousin pyörän päältä. Taakse oli pysähtynyt tuomari joka kysyi onko kaikki kunnossa? Vastasin että on. Se vaan tuijotti. Venytin muka selkää. Fak it. Jatkoin ajamista. Tuomari lähti perään… No kustaan sitten vaihdossa. Kääntöpaikan jälkeen tuli sellainen fiilis että joko tämä polkeminen voisi loppua ja pääsisi juoksemaan. Yksin vastatuuleen puskeminen on ihan hitokseen tylsää. Pienen ryhmän sain kuitenkin kiinni hieman käännön jälkeen. Ne ajeli kyllä aika hissukseen. Ohitsemme ajoi yksinäinen pro nainen ja ampaisin hänen perään. Ajoimme melkein koko vastatuuli osuuden vuorovedoin. Viimeisillä kilsoilla ennen kaupunki osuutta laskeskelin jo pyörä aikaa. Muuten en aikaa ollutkaan katsellut. Hitto, alle vitonen on mahdollista. Napsu lisää ja kovalla tsempillä kohti kaupunkia. Calellan teknisellä osuudella ajoin niin kovaa kuin uskalsin,
ja poljin kovalla kadenssilla jotta jalat hieman aukeisivat ja tottuisivat tulevaan juoksuun. Alikulkutunnelin jälkeen kengät auki, juuri ennen viivaa vauhdista pois pyörän päältä, mittari seis ja laukkaa kohti telinettä. Pyörä telineeseen, vilkaisu mittariin 4:58… JES! Vaihtotelttaan kamoja vaihtamaan. Enää ei olisi jäljellä kuin juoksu!
Juoksu 4:26
Vaihto sujui ripeästi. Vaihtopussissa ollesta juomapullosta pari huikkaa ja loppu pullo päähän. Helpottaa muuten aika hyvin, kun pyöräilyn jälkeen viima lakkaa ja alkaa tulemaan tuska hiki. Testaa vaikka! Teltasta juoksuvauhtia jarrutellen ulos. Hidastin oikein huolella ja kello näytti silti 5:20/km. Perkele. Puistossa oli vessa juuri ennen juomapistettä. Aaaaaahhhhhhhhh…. Johan helpotti. Lähdin hölkkäämään pisteeltä kello näytti 5:40/km nyt on hyvä. Tavoite vauhti. Suomen liput heilu puistossa ja sillalla. Ihmisiä aidan vierustat täynnä. Hyvä Suomi, hyvä Turku huutoja kuului sieltä täältä. Huikeaa. Rouvakin sielä aidalla roikku kuvia ottamassa. Ensin juostiin vaihdosta maalisuoran alkuun 1,6 km josta aloitettiin kierrokset 1-3. Eka kierros oli helppo. Pidin vauhdin tasaisena siinä 5:40/km luokassa, kuten olin suunnitellut. Pisteillä muutama kävely askel viilennys, juomaa ja vamos. Taskussa oli Powerbar geelikarkkeja. Niitä on kiva mussuttaa. Söin aina 3 karkkia n. 3-4 km välein. Pyörässä tulee imettyä geeli ihan tarpeeksi, joten pienikin vaihtelu ruokavaliossa on mukava lisä. Matka puolikkaan kääntöpaikalle menikin nopeasti. Siitä juostiin muutama sata metriä takaisin päin, ja käännyttiin oikealle. Tunnelin ali rantatieltä kaupungin kaduille. Siitä alkoikin TODELLA piiiiiiiitkä suora, jonka päässä liikenne ympyrä käännös, juomapiste (onneksi) ja sama helvetin suora takaisin. Henkisesti todella raskas pätkä. Tälläisillä pätkillä täytyy pitää fokus jossain muualla kuin reitissä. Askellus, ryhti jne.. laula mielessä jotain. Tällä kertaa päässä soi Murderdolls yhtyeen viisu I love to say fuck. Simppeli ja tarttuva biisi… Juuri ennen uudelle kierrokselle lähtöä rouva roikkui adalla. Huusin että mikä uinti aika? En tiennyt että hän kuuli, kun en kuullut vastausta. Prkl. El Toro oli ilmeisesti keskeyttänyt, kun roikkui aidalla Frodissimo paita päällä… Harmi! Toinen kierros tuntui yhtä helpolta. Reidet alkoivat hieman ilmoitella itsestään. Vauhti pysyi samoissa. Puolimaratonin kohdalla oli 4h tavoiteajassa kiinni. Ajattelinkin että jos tämä pitää, niin huh huh. Ehkä pientä vauhdin laskua oli havaittavissa, mutta ei mitään hälyttävää. Helvetin suoran jälkeen alkoi takareidet/pakarat tuntumaan kireältä. En antanut sen haitata. Toisen kierroksen loppu puolella molemmat perseet veti rusinaksi. Ikinä ei ole pakarat krampanneet. En pystynyt juoksemaan. Kävelin ja hieroin pakaroitani. Varmaan äärimmäisen seksikästä… Se auttoi, juoksin ihmismassan ohitse kohti käännöstä viimeiselle kierrokselle. Huusin Sarille todella kovalla äänellä että Se perkeleen uinti aika! 
1:00:43 oli vastaus. KIITOS! Tulihan se sieltä, kun hieman potkii. Perse kramppi. Faaaaakkkkk….Kävely ja hieronta taktiikka auttoi taas. Eli siis tälläistä tämä tulee olemaan sitten vai? Mietin että ei se haittaa. Teen tästä silti mun kisan vaikka on hieman ongelmia. Taistelen loppuun saakka. Periks ei anneta! Pystyin juoksemaa noin kilometrin, jonka jälkeen pakaroiden kiristyessä kävelin muutaman kymmenen metriä jolloin ne aukesivat ja juoksin taas. Ihan perseestä! Juomapisteillä, nautin kaikesta pähkinöitä, appelsiinilohkoja, colaa, join vettä, kaadoin vettä eri paikkoihin pullotolkulla. Koitin pitää ajatukset jossain muualla kuin reitissä, matkassa tai mun perseessä. Sitten mieleeni juolahtikin. Sari kysyi perjantaina, että olenko minun reisilihaksilla nimet.. Öööö no en ole koskaan miettinyt. Lupasin palata tähän. Nyt oli aikaa miettiä.. Hetki siinä meni, mutta sitten välähti. Oikea on Darth ja vasen on Vader. Miksi? Koska jalkani yrittävät saada minut luovuttamaan, niin niiden on pakko olla voiman pimeältä puolelta eikö? Taisin samalla saada hyvän tatuointi idean…
Takaisin kisaan. Sillan yli oli pakko kävellä vaikka olisin pystynyt juoksemaan. Reidet oli niin loppu, että alas päin mentäessä meinasin lentää naamalleni. Pakko oli jarruttaa vauhtia. Huutelin rumia sanoja. Suoralla juoksin taas. Ja kuten joka kilometrin jonka pystyin juoksemaan, juoksin niin kovaa kuin uskalsin, jotta saisin hieman kävely aikaa takaisin. Samaa kiroamista ja huutoa oli alikulkutunnelissa. Siitä selvittyäni loppu olikin täysin tasainen. Kerran joutusin vielä ottamaan muutaman kävelyaskeleen pakaroiden jumittuessa. Viimeiset 2 km juoksin sitten riskillä hurmiossa. Juurikin niin lujaa kuin koivet ja muut ruumiini osat antoivat periksi. 500m. Olin päättänyt että yritän Frodomaista maaliin tuloa numerolapun kanssa. Kisapuvun vetskari kiinni. 200m jäljellä. Liikenneympyrästä suoraan punaiselle matolle. Ei perkele täällä ollaan! Tein sen taas! Sillan ali ihmismassan eteen magic carpetille! Ihan hiton siistiä! Mä selvisin. Yllytin yleisöä huutamaan kovempaa. Yritin saada numero vyötä auki, mutta en onnistunut. Siksi osassa kuvista käteni ovat selän takana. Ei se loppu mennyt sitten ihan ylämummoon. Kädet nyrkkiin ilmaan ja eläimellinen huuto kun linja oli ylitetty.
Sitten petti jalat. Romahdin avustajien käsivarsille. Jalat ei kantaneet ollenkaan. Nojailin kaiteeseen, vilkaisin kellon. K.Holmstrom 10:34:52 purskahdin itkuun. Juu. Minä, aikuinen mies, tunsin juuri olevani kovin kaveri koko paikassa ja itki kuin pikkutyttö. On se kummallista. Se vaan tuli jostain. Hetken kerättyäni itseäni, klenkkasin recovery telttaan. Sami oli vastassa ja onnitteli! Huh, olipa päivä. Siis jumalauta mikä päivä. Ruoka jonoon ja tarjotin täyteen kaikkea. kaljaa, pepsiä, pastaa, keksejä, hedelmiä. Söin ja join kaikein. Juteltiin kisasta ja syötiin. Hymyilitti, Olin onnesta soikeana. Sapuskan jälkeen menin hierontaan. Voi pojat ku teki hyvää. Rouva odotti portin ulkopuolella. Se oli yhtä halausta ja pussausta. Hotellille suihkuun, ja kuivaa päälle. Siitä ravintolaan pihville ja kaljalla. 
Voi pojat ku oli hyvää… Hain pyörän ja kamat vaihtoalueelta ja tiputin hotellille. Rouva jäi nukkumaan. Kaikkialle kesti mennä ihan hiton kauan, kun jalat sattui niin pirusti että kävely oli vaikeaa ja hidasta. Otimme aulabaarissa kaljat Samin kanssa enne kuin menimme maalisuoalle katsomaan kisan viimeistä tuntia. Ja vitsi mitkä bileet siellä oli. Huikee tunnelma. Viimeisen maalintulijan jälkeen lähdimme, ööö no kaljalle tiätty. Kolmannen jälkeen alkoi väsyttää. Lähdettiin hotellille. klo 02:30 nukkumaan. Ei muuten tarvinnut kauheasti yrittää nukkua. Se tuli ns. ihan itsestään. Heräsin 07.00. Melkein kaaduin sängyltä lattialle yrittäessäni suunnata vessaan. Kiitin itseäni, että emme lähteneet kotiin maanantaina vaan jäimme seuraamaan palkintojen jakoa, ja tekemään ostoksia. Ja syömään kosa mulla oli taas kauhea nälkä!
Oli kyllä hitokseen hyvä reissu kaikin puolin. Oikeastaan ihan huikea retki. Onneksi lähdin. Vaikka kisan loppu olikin aikamoinen taival, nii vastoinkäymisistä selvittiin, ja se todisti taas itselleni, että kaikesta selviää kunhan puskee vaan päättäväisesti kohti maalia. Tuosta juoksusta jäi kyllä hampaankoloon sen verran että, ensi vuodelle on suunnitelma jo valmiina. Uskon että ensi vuonna paukkuu niin että maa tärisee! Kiitos kaikille kuluneesta kaudesta. On ollut huikeaa vuosi. Kotimaan hienoissa kisoissa sprint, perus ja puolimatkat ja mansikkana kakun päällä 2 täyttämatkaa ja kaikissa uudet PB ajat. Ei voisi paremmin mennä. Ja pääsin Ironman matkoillakin tavoitteisiin. Afrikka alle 12 (11:21) ja Barcelona alle 11 (10:34)! 
Oli taas hienoa tutustua uusiin harrastajiin ympäri suomea. On tää vaan hieno laji. Nyt lepäillään hetki ja päivitellään sitä ja vähän tota, sekä palkitsen itse itseni hienosta kisasta jollain kivalla hiilikuituisella palkinnolla. Kiitos kaikille kannustajille! Ne Suomenliput oli hieno näky pitkin päivää. Teillä oli vähintään yhtä rankka päivä kuin meillä kisaajilla. Ja erityis special pusi pusi kiitos vaimolle jaksamisesta, valokuvista, kannustuksesta ja väliaikojen kuiskailusta 😉 Tietääkö joku onko olemassa huutokursseja? Mukavaa syksyä kaikille ja nähdään kesän karkeloissa.
I think i made the race my own, and i think i crushed it! Thanks D
To be continued…
// Kimmo/El Pelàrgamo/Kimpale Hölmöström
Kisa speksit:
226 kilometriä (3,8/180/42,2)
6700 kulutettua kaloria
Uinti 1:00:43
Pyörä 4:58:58
Juoksu 4:26:12
loppuaika 10:34:52
35-39 sarja 120/461
Miehet Overall 536/2836
9 geeliä
8 suolatablettia
18 geeli karkkia
6 pulloa urheilujuomaa
6 siivua appelsiinia
7 kourallista pähkinöitä
5 mukia colaa
5 mukia urheilujuomaa
vettä ihan tolkuttomasti
3 vessakäyntiä
kimmoholmstrom.com 