Uintitekniikkaa ja kellotestiä
Tänään alkoi seuran järjestämät uintitekniikka kurssit Impivaaraan Uimahallissa.
Valmentajana meillä toimii Turkulainen kilpauimari Jani Rusi. Yksinkertaisillakin harjoituksilla saadaan näköjään paljon aikaan kun on oieka opettaja. Aikaisempi vapaauinnin uimakokemus mulla on asteikolla 1-10 joka 2,5. Joten kaikki on uutta ja tekniikkaa ei oikeastaan ole. Tänään harjoittelimme ihan perus kylkiliukuja, vartalon kiertoja ja hengittämistä. Tunnin treenin jälkeen opettaja seurasi taas kaikien vapaauintia ja oli kuulemma paranusta jo huomattavissa. Jokaiselle oli tullut uintiin rytmi ja vartalokin rupeaa kiertymään. Kädet nyt sohii vielä vähän minne sattuu, mutta niihin palataan sitten myöhemmin. Olen ihan intoa täynnä, kun itsestäkkin tuntuu että oikeasti opin jotain! Seuraavaksi altaaseen seuran vapaa vuorolla lauantai aamulla 07.30. Rouva heittää työmatkallaan mut hallille. otan juoksukamat mukaan, Uin tunnin verran ja juoksen kotiin. Ja sunnuntaina on sitten taas tekniikkaa luvassa.. Maanantaina kuntopiiriä, Tiistaina juoksutekniikka, Keksiviikkona uintitekniikkaa jne…

Ja tänään oli ensimmäistä kertaa myös garmin vedessä. Asetin uimaprofiilin ja altaanmitaksi 25m
Blumbsis ja kello alkoi mitata vetoja, aikaa, keskivauhtia, matkaa, uimatyyliä jne.. Ihan huippu laite!!!!
Hienoa dataa mitä vertailla. Tässä lämmittelyt + 1h kurssi.
laite näytti että on vedetty mm. vapaauintia, rintauintia ja selkää..
Aika: 01:29:25
Matka: 1525m
Keskivauhti: 02:03/100m
Vedot yht: 627
Keski.vedot/altaanmitta: 10
Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia!
– Pimmo